sunnuntai 3. toukokuuta 2015

6. Iik! Tiistaina oriasemalle!

Olin kyllä tänään saada melkoisen sydänkohtauksen tallilla. Otin hepat sisälle ihan tavalliseen tapaan ja menin sitten harjailemaan Grazia. Ajattelin, että no voisihan sen tässä antaa nuuhkia hieman vastapäisessä karsinassa olevan valkoisen hurmuriruunan kanssa. Noh, tammahan inahti kerran ruunaherralle ja ruikkasi sitten käytävälle monta kertaa. Olin ihan äimän käkenä, että nytkö se sitten näyttää kiiman kunnolla!

No, hevonen takaisin karsinaan ja soittoa tallinomistajalle. Hän sanoi olevansa melkein tallilla, joten odottelin siinä sitten kuumeisesti ja yritin välissä soittaa oriasemallekin. Sieltä ei tosin vastattu.
Kun tallinomistaja saapui, niin katsottiin vielä yhdessä että miten hyvin Grazi sitä kiimaa näyttää. Ja näyttihän se tosi hyvin. Sain vain kehotukseksi soittaa uudelleen oriasemalle ja yrittää saada tamma mahdollisimman pian ultraan, jotta koko homma ei kerkeäisi mennä ihan ohitse.

Sainkin oriasemalta porukkaa sitten kiinni puhelimitse ja sovittiin, että kyselen tiistaina moneltako eläinlääkäri on sinne tulossa. Alustavasti kuitenkin iltapäivällä. Juu, onneksi ei ole töitä tiistaina, mutta sattuipa kuitenkin että samaan aikaan minun täytyisi olla kandiseminaarissa esittelemässä omaa tutkielmaani! Täytyy yrittää siirtää esitysaikaa seuraavalle päivälle ja vedota force majour-tilanteeseen hevosen kohdalla, jotta saisin olla muutaman tunnin seminaarin lopusta poissa.
Jos tämä ei onnistu, niin täytyy pyytää tallinomistajaa kuskaamaan hevonen oriasemalle tai viedä se sinne aamupäivällä jo.

Jos käy niin hyvä tuuri, että olisi sopiva aika tamman siementämiselle, niin tiistai-iltana kerkeää vielä tilata siementä, joka lähtisi matkaan keskiviikkoaamuna ja olisi mahdollisesti perillä keskiviikkoiltana. Näin ollen Grazin voisi siementää keskiviikkona.

Nyt vaan sormet ristissä, että:

1. Saan olla pois koulusta ja vaihtaa esitysaikaani
2. Keretään vaihtaa koppiin kesärenkaat
3. Saan avomieheltä auton lainaan, ja että se saa seminaarista kyydin kotiin
4. Että tilanne ei mene ohi ja keskiviikko tai myöhemmät päivät olisivat sopivia siementämiselle!

En malta odottaa tiistaihin!

4 kommenttia:

  1. Tsemppiä jännäämisen aloittamiseen! Itse muistan viime kesäkuulta kuinka hermoja raastavaa oli odotella tietoja siittolasta, ja kuinka ennen jokaista puhelua tuli tallustettua hermostuneesti edes takaisin. Nyt täällä odotellaan sen "alkuhermoilun" tuloksia, tiineysvuorokausia tänään kasassa 317 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) Loppuaika se vasta sitten piinaavaa onkin, voin vain kuvitella sitä jännittämisen määrää ja toivomista, että kaikki menee hyvin. Tsemppiä sinnekin loppujännittämiseen! :)

      Poista
  2. Millä orilla meinaat laittaa tamman kantavaksi? :) kiva tää blogi, pitää tutustua tarkemmin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. French Match Askilla, josta myöhemmin kirjoittelen enemmän. Kunhan siis kanditutkielmaltani kerkeän :D

      Poista