lauantai 16. huhtikuuta 2016

75. Varsominen ja ensimmäinen vuorokausi

Varsa on jo yli kahden vuorokauden ikäinen ja nyt vasta jaksaa ja kerkeää istumaan hetken tietokoneen äärellä kirjoittelemassa tapahtumia ylös. Ensimmäinen vuorokausi olikin aikamoista vahtimista ja varmistelua. Toisena vuorokautena sai vähän hengähtää. Nyt vähän tarkemmin tapahtumiin:

13.4.


ennen klo 10 Grazi ulkona, nisät "laskeutuneet", mutta ei muita muutoksia.

klo. 14 Sain tallinomistajalta viestin, että tammalla on vahatipat.

klo. 18.30 Piipahdin tallilla ja todettiin, että tammalla tosiaan on vahatipat. Heidi jäi tallille ja minä lähdin käymään vielä kaupungissa.



klo. 22.00 Meikäläinen on kotona ottamassa 30min torkut ennen kuin lähdin käymään töissä. Heidi huomaa, että tamma on hieman normaalia levottomampi, vaihtaa paikkaa ja vilkuilee ympärilleen.

klo. 24 Olen itse töissä ja Heidi laittaa viestiä, että tamma kuopii ja pyörii karsinassa.

14.4.


klo. 00.35 Lähden töistä toivoen, että kerkeän paikalle ajoissa.

klo. 01.00 Käydään tallissa. Tamma nihkeän hikinen, verisuonet pinnassa ja heiluttaa häntää puolelta toiselle. Maitoa valuu tipoittain.

klo. 01.45 Tamma hakeutuu makuulle ja potkii mahan alle.

klo. 02.08 Menee makuulle.


klo. 02.22 Ensimmäiset ponnistukset, tamma käy kokonaan kyljellään. Lähdettiin tallin satulahuoneeseen seuraamaan tilannetta monitorista. Hipsin karsinalle ja aloitin videoimisen.

klo. 02.27 Etujalat ulkona. Tamma nousee ylös ja kiertää karsinaa. Ajatellaan, että se häiriintyy  läsnäolosta (videointi), joten mennään kaikki takaisin satulahuoneeseen.

klo. 02.34 - 02.42 Käy makuulla muutaman kerran ja ponnistaa. Synnytys ei etene.

klo. 02.51 Tamma käy makuulla ja sikiökalvo repeää. Lähdetään apuun. Grazi pystyssä. Heidi pitää tammaa kiinni ja minä ja tallinomistaja vedetään varsaa. Ei saada varsaa enempää kuin toisiin etujalkojen niveliin asti ulos, soitto eläinlääkärille. Talliin apujoukkoja vetämään varsaa. Tammalla ei enää tarpeeksi polttoja. Pää saadaan ulos, puhdistetaan ilmatiet. Olin kokoajan puhelimessa eläinlääkärin kanssa, mutta voin sanoa että pieni paniikki oli päällä ja pelko varsan kohtalosta.

n. klo 03.00 Varsa saadaan ulos. Tamma kaatuu melkein suorilta jaloilta juuri ennen, kuin varsa kokonaan ulkona. Kaatumisen seurauksena varsa tulee ulos ja napanuora katkeaa. Tamma seinän vieressä huonossa asennossa. Varsa elossa, jes! Varsa siirretään nurkkaan pois tamman jaloista.

klo. 03.06 Puhelu eläinlääkärin kanssa oli pakko katkaista aiemmin, joten soitetaan takaisin hänen pyynnöstään. Grazi makaa huonossa asennossa seinän vieressä, pää koholla, ei pääse ylös omin voimin mutta jaksaa höristä varsalle.

klo. 03.16 Tamma saadaan vihdoin ylös. Säikähtää jälkeisiä, joista osa pakko leikata nopeasti pois (tähän olisi varmasti ollut monia keinoja laittaa jälkeiset sillä tavalla, että ne olisivat saaneet siinä olla kokonaisina, mutta tällä kertaa toimimme näin tilanteen helpottamiseksi). Tamma sekavassa mielentilassa ja väsynyt. Päästetään varsan luokse ja tamma alkaa nuolla varsaa. Varsa nousee alle tunnissa jaloilleen ja hapuilee juomaan. Grazi ei päästä varsaa juomaan, vaan uhkaa potkia ja inahtelee. Siirtyy heti varsaa karkuun, kun varsa tulossa imemään. Yritetään saada varsa juomaan ternimaitoa pitämällä tammaa kiinni ja ohjaamalla varsaa. Ei onnistu, joten lopulta saadaan lypsettyä ternimaitoa pieneen astiaan, josta saadaan varsa juomaan se. Tässä vaiheessa se tuttipullo (jota ei ollut) olisi ollut hyödyllinen, mutta eläinlääkäri sanoi myöhemmin että myös astiasta voi juottaa ja varsan riski vetäistä maitoa henkeen on pienempi astiasta juotettuna. Jo vähän väsähtänyt varsa virkoaa ja nousee jaloilleen. Jätetään tamma ja varsa hetkeksi kahdestaan. Varsa virkeä ja eloisa.

Tamma juuri päässyt ylös ja päästetty haistelemaan varsaa.

Kyllä mamma tietää, että varsaa pitää hoitaa :)



Hakee ensimmäisen kerran ylös.

Päästettiin tamma irti, kun vaikutti hyväksyvän varsan ja oli jo rauhallisempi.


Hakee taas pystyyn.
Mamman mahan alta saa tarpeeksi tukea päästäkseen ensimmäistä kertaa jaloilleen.

Kohta jo ilman tukeakin pystytään seisomaan.

klo. 05.30 Tamma ei ole antanut varsan juoda, joten eläinlääkäri saadaan paikalle rauhoittamaan tamma. Rauhoitettuna antaa juoda. Samalla saadaan oksitosiinia jälkeisten irtoamisen edistämiseksi.



klo. 06.15 - 11.00 Tamma antaa rauhoituksen jälkeen varsan juoda, kun tammaa pidetään kiinni. Käydään "juottamassa" varsaa n. 30 min välein pitämällä tammaa kiinni. Tamma saa oksitosiinia n. puolentoistatunnin välein 1 ml, mutta jälkeiset eivät irtoa. Grazi väsynyt ja molemmat käyvät muutaman kerran makuulla. Varsapiki tulee 06.30.

Hakee vähän väärästä päästä tissiä :P


klo. 11 jälkeen varsa saa jo juoda ilman tamman kiinnipitämistä.







klo. 13 Jälkeiset ei irronneet edelleenkään, joten soitetaan eläinlääkärille.

klo. 14 Eläinlääkäri tulee tallille. Tammalle rauhoittavaa ja kohtuhuuhtelu. Tamma saa kahdesti suuremman annoksen oksitosiinia suoneen tiputettuna ja tulehduskipulääkkeen. Jälkeiset ei irtoa edelleenkään. Eläinlääkäri jättää tulehduskipulääkettä ja oriprimia sekä ohjeistaa oksitosiinin antamisesta.

klo. 15.30 Sovitetaan varsalle riimua (koko pony foal), rapsutellaan vähän, harjataan Grazia ja samalla vähän varsaakin.



klo. 17 Annetaan 1,5 ml oksitosiinia. Vahditaan edelleen tiuhaan tahtiin, että varsa saa juotua, kakkaa ja pissaa. Käytetään pihatossa, jonne molemmat talutetaan. Varsa kulkee edellä ja tamma tuli kiltisti perässä. Varsaa työnnettävä liikkeelle. Pihatossa hepat olivat sen aikaa, että siivosin karsinan ja laittelin heinät.

klo. 20 Mentiin iltatalliin. Oli aikomus antaa Grazille vielä oksitosiinipiikki, mutta jälkeiset irtosivat iltatallin aikana. Jälkeisten irtoamiseen meni siis 16 h, mikä on pitkä aika. Illalla annettiin ensimmäinen annos oriprimia iltaruuan joukkoon. Tamma näivötti, eikä syönyt mitään. Myöhemmin, kun käytiin tallissa, niin tamma oli jo hieman piristynyt ja ruokakin alkoi maittaa.

Yöllä oli tarkoitus käydä vielä katsomassa, että kaikki on kunnossa, mutta väsymys iski ja en edes herännyt kellonsoittoon klo 01.00. Kaikki se adrenaliini mitä yöllä sai piti kyllä hereillä koko päivän, mutta illalla olo oli kuin zombiella. Luojan kiitos varsa on pikkunen taistelija ja hyvissä voimin. Tammakin on jo tajunnut mammana olemisen ja hoitaa varsaa hyvin. Pikkuori on utelias ja rohkea sekä aivan mamman näköinen. Läsi on oikeastaan ihan identtinen ja takajaloissa on samanlaiset "revityt" lyhyet sukat kuin Grazilla. Miten hauska sattuma :)

Kiitos kaikille onnittelijoille ja hengessä eläneille. Tsemppiä tarvittiin ja onneksi nyt pahimman pitäisi olla takana. Jokohan sitä kohta tajuaa itsekin, että olen kahden hevosen omistaja :)

18 kommenttia:

  1. Voi, poitsu tulikin näin nopsaan maailmaan, paljon onnea varsasta! Aina ei kaikki mene strömsössä mutta toivottavasti teillä voisi alkaa vaan ihana varsaonni tästä eteenpäin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että onni suosisi nyt tästä eteenpäin :)

      Poista
  2. <3 Huippua ja ihanaa! :) <3 Onnea uudesta oripojasta ja tsemppiä hirmuisesti jatkoon!

    VastaaPoista
  3. Voi apua miten suloiset korvakarvat pikkuisella ♥

    VastaaPoista
  4. Itku tuli. Onnittelut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minullakin, kun tajusin varsomisen jälkeen aamulla että molemmat hepat on hengissä :)

      Poista
  5. Mahtava juttu, että jälkeiset lopulta irtosivat suurinpiirtein suosiolla.

    Ihanaa varsan tuoksuista heppa-arkea tästä eteenpäin!

    VastaaPoista
  6. Voi, miten söpö ja ihanan värinen! Onko jo päätetty mikä nimi herralle annetaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virallinen nimi on päätetty, mutta kutsumanimeä vielä mietitään.

      Poista
  7. Ihana poika! Tsemppiä jatkoon! :)

    VastaaPoista
  8. Apua kuinka suloinen varsa ♥

    VastaaPoista
  9. Hän näyttää ihan Onnilta!

    VastaaPoista