torstai 6. elokuuta 2015

36. Länkkäritunti tihkusateessa


Alkuun varoitus karmean huonoista kuvista.

Kävimme Grazin kanssa siis viime viikon tiistaina 28.7. länkkäritunnilla. Postaus tulee vasta nyt mutta muutenkin olen vähän jäljessä reaaliajasta. Keli oli vähän epävakaa ja odottelin rankempaakin sadetta, mutta onneksi sade oli vain tihkusadetta koko tunnin ajan. Grazi oli alusta asti todella jännittynyt. En tiedä taas minkä takia, sillä ollaanhan me käyty nyt kyseisessä paikassa monta kertaa. Käveltiin alkukäynnit tallin pihapiirissä ja sitten päästiin kentälle, jossa otin vähän ravia ennen kuin aloitettiin tunti.

Aloitettiin tekemällä taivuttelua ja kääntämistä kartioiden rajaamalla alueella. Kartioita oli tasaisin välein 3x3 neliössä, kuten alla olevasta kuvasta osittain näkyy. Kartioiden ympärille tehtiin voltteja molempiin suuntiin niin, että mentiin aina keskeltä vierekkäisiä kartioita. Jos voltti tehtiin reunimmaisen kartion ympärille, niin "neliön" ulkopuolella piti pitää sama väli kartioon, kuin olisi tekemässä volttia kartioiden välistä. Hevosta asetettiin sisäohjalla, mutta käännettiin ulkopohkeella. Sisäpohje piti huolen siitä, että hevonen ei valunut liian pienelle voltille ja ulkopohje puolestaan huolehti hevosen tuomisesta pienemmälle voltille. Tätä tehtävää tehtiin ensin käynnissä ja sitten ravissa.


 
Seuraava tehtävä oli mennä uraa pitkin ja asettaa hevosen päätä reilusti ulos kahden sivun ajan. Ulko-ohja oli siis  kädessä, mutta sisäohja löysänä. Hevosen runko piti puolestaan olla suora ja hevosen piti kulkea suoraan, vaikka päätä asetetaankin ulos. Sisäpohje korjasi tarvittaessa lavat takaisin ulospäin, jos hevonen lähti valumaan vinoksi sisälle. Ulkopohje puolestaan piti hevosen suorana (etenkin lavat) ja ei antanut hevosen valua ulos. Käytin pohjetta aluksi liikaa, kun tuntui että Grazi on ihan vino. Vein esimerkiksi sisäpohkeen liian taakse. Tästä valmentaja sitten huomautti, että hellitä sisäpohkeella ja tuo se eteenpäin. Turha ennakoida pohkeella, kun tamma kulkee suoraan ilman että pohje on liian takana. Tätä samaa tehtiin myös ravissa ja laukassa. Grazi toimi hyvin kaikissa askellajeissa, ehkä parhaiten se kuitenkin teki itse töitä ja "hiffasi" homman idean (myödätä alas!) vasta laukassa.

 
 
Tehtävien väleissä oli tietenkin hevoselle hengähdystauko. Laukan jälkeen tehtiin vielä uralla kahdella sivulla ravista pysähdys, josta suoraan peruutukseen ja peruutuksesta suoraan raviin. Yhden sivun aikana tehtiin tämä kahdesti, eli kierroksen aikana neljä kertaa. Kaksi muuta sivua ravattiin pitkällä ohjalla ja annettiin hevosen venyttää päätään eteen ja alas. Minun piti kiinnittää huomiota pysähdyksen suoruuteen ja peruutuksen suoruuteen. Grazi otti pysähdyksessä aina vasemmalla etujalalla askeleen eteen, joten piti korjata pysähdystä niin, ettei lisäaskelia tullut vaan hevonen pysähtyi tasan etujaloilla. Kun keskityin pysähdykseen kunnolla ja tarkistin, että istuin satulassa takaisesti, niin pysähdyksetkin saatiin kuntoon. Samoin peruutukset.
 
 
Loppuun teimme vielä tunnin alussa tekemäämme tehtävää, jossa menimme uraa pitkin ja asetimme hevosen päätä ulos, mutta hevosen piti kulkea suoraan ja olla suora. Teimme tätä tehtävää käynnissä kaksi kertaa molempiin suuntiin. Grazi toimi tässä paljon paremmin kuin alussa. Ehkä sen takia, että se oli vertynyt ja ehkä myös siksi, että se oli laukkatehtävän aikana tajunnut miten homma toimii. Grazi lähti painamaan päätään alas tehtävän aikana, niin kuin hevosen kuuluikin tehdä. Lisäksi tällä kertaa uskalsin asettaa Grazin päätä ulos vähän alkutuntia reilummin.
 
Seuraavan kerran meillä on tunti syyskuussa. Samalla viikolla on itseasiassa kaksi tuntia, sillä valmentaja on paikalla keskiviikkona ja lauantaina. Sunnuntaina olisi puolestaan länkkärikisat, joita voisin mennä ihan mielenkiinnosta seuraamaan. Sitten varmaan meidän osalta valmennukset loppuu, sillä en tykkää talvella ajaa hevosen kanssa vieraisiin paikkoihin. Lisäksi tamma pääsee varmaan mammalomalle valmennusten osalta noiden syyskuun tuntien jälkeen. Onneksi minulla on nyt kirjotettuna ylös tunneilla tehdyt tehtävät ja voin tehdä niitä kotona niin pitkään, kun Grazilla voi vielä ratsastaa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti