tiistai 5. toukokuuta 2015

7. Huomenna takaisin oriasemalle

Voi, kun kaikki menisi hyvin <3
Kuva joltain aikaisemmalta kesältä, eikä liity Graziin mitenkään.
Kaikki menikin tänään varsin hyvin! Sain olla pois koulusta, sain auton, kesärenkaat oli isän ja veljen toimesta vaihdettu traileriin jo maanantaina ja oli juuri sopiva ajankohta rahdata tamma ultraan.
 
Aamulla soittelin oriasemalle ja tiedustelin eläinlääkärin saapumisaikaa. Sovittiin, että menen oriasemalle yhdeksi tamman kanssa. Kotitallilta oriasemalle ajaa noin puoli tuntia, joten lähdinkin jo ajoissa hakemaan traileria vanhempien luota, jotta tällä kertaa selviäisin ilman kiirettä. Viime kerran, kun oli hevosen kanssa lähdössä liikkeelle trailerilla, oli vielä lunta ja en saanut tyhjää traileria liikkeelle pihasta ilman veljen työntöapua. Piha oli turhan liukas silloin.
 
Tänään kaikki sujui kuitenkin hyvin. Nappasin trailerin autonperään joskus 11.40 aikoihin ja äiti lähti vielä mukaan kaveriksi ja apukäsiksi. Mentiin tallille, jossa hain Grazin sisälle, harjailin vähän, suojitin ja loimitin kuljetusta varten. Sitten jotain tavaroita mukaan, jos joutuisin jättämään tamman oriasemalle yöksi.
 
Lähdimme matkaan noin klo. 12.15, joten sain ajella ihan rauhassa. Tamma käveli hienosti suoraan koppiin, joten siitäkään ei viivytyksiä muodostunut. Oriaseman pihassa oltiin noin 12.50, joten ihan ajallaan. Eläinlääkäri ei ollut vielä tullut, joten käytiin sitten kirjoittelemassa papereita valmiiksi.
 
Itse ultrauskin sujui todella näppärästi. Grazi meni nätisti pakkopilttuuseen, ei ihan omin avuin, mutta pienellä kädenkosketuksella takapuolelle se uskaltautui kävelemään perässäni ahtaaseen paikkaan. Tamma ihmetteli vähän uutta paikkaa, mutta viidessätoista minuutissa sitä oltiinkin pihalla ja valmiina lähtemään kotitallille.
 
Toinen (en nyt muista kumman puoleinen) follikkeli oli jo noin 4 cm kokoinen, toinen puolestaan alle 2 cm. Sunnuntain panikointini siitä, että keskiviikko olisi siemennykselle liian myöhäinen oli ihan turhaa. Lopullinen päätös oli kuitenkin se, että siemennetään tamma huomenna, mutta ei katkaista vielä kiimaa. Tammaa ei kuulemma uskalla nyt jättää siementämättä. Voi kuitenkin olla, että tähän samaan kiimaan voidaan siementää vielä loppuviikosta uudelleen.
 
Huomenna mennään oriasemalle vasta illalla, sillä paketin saapuminen Vaasasta kestää koko päivän. Torstaina olisi sitten vielä toinen ultra ja katsaus siihen, tarvitseeko siementää vielä uudelleen. Joten palaillaan näihin aiheisiin sitten torstaina.

Oli niin nopea reissu, että en kerinnyt ottaa yhtään kuvaa, mutta katsotaan jos huomenna napsisin jotain kuviakin.

5 kommenttia:

  1. Ihanaa löytää tällainen varsa-aiheinen uusi blogi! Minulla on tämä rumba viime vuodelta takana päin, ja nyt odotellaan tämän kuun lopussa syntyväksi pikku varsaa :) Ei se jännitys tosiaan siihen siementämiseen lopu! Paljon tsemppiä teille, ja toivottavasti tärppää! Millä oriilla olet tammaasi laittamassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, olenkin teidän projektista lueskellut blogistasi ja saanut sieltä kivoja ideoita juurikin sukujen tarkasteluun :) Ja odotan kyllä innolla, että pääsen lukemaan varsauutisia blogistasi!

      Oriksi valikoitui French Match Ask, vaikka vaihtoehtoja olisi ollut vaikka kuinka :)

      Poista
    2. Kiva kuulla! :) Ja erittäin hyvä orivalinta! Sanoinkin Iita-tammamme omistajalle, että jos olisi varaa tehdä heti perään toinen varsa, niin tällä kertaa ulkomaanorien sijasta olisin kyseistä French Match Askia käyttänyt!

      Poista
  2. Ohhoh, oon monesti nähnyt jo blogisi Hippolassa, mutta nyt vasta satuin lukemaan tätä tarkemmin. Yleensä en kiinnostu bannerittomista blogeista, mutta tässä on sitä jotakin. Tuntuu, että seuraan jo liikaa varsoihin liittyviä blogeja, mutta pakkohan se on vielä yksi lisätä mukaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että satuit vierailemaan :) meillä on banneri vasta tulossa, kun en ole saanut sellaista vielä aikaiseksi. Mutta banneri on tulossa!

      Poista