maanantai 18. huhtikuuta 2016

76. Ensimmäistä kertaa ulkona

Tamma ja varsa pääsivät ensimmäistä kertaa haistelemaan ulkoilmaa 16.4. eli lauantaina. Sitä ennen oltiin käytetty parivaljakkoa jo pihatossa liikkumassa, mutta onhan kentällä selvästi enemmän tilaa.

Ollaan talutettu Heidin kanssa tammaa ja varsaa aina kun ollaan lähdetty pois karsinasta. Ensimmäisinä päivinä varsan piti kulkea edellä (ja tietenkin sitä piti vähän työntää liikkeelle) ja oikeastaan lauantaina Grazi suostui jo menemään edellä, joten nyt on pystytty taluttamaan varsaa tamman takana. Vauhtia on tullut lisää ja varsa steppailee mamman hännässä kiinni, kun ei halua jäädä jälkeen.

Ulos päästessään parivaljakko oli hieman vaisu. Aluksi ihmeteltiin maisemia ja pysyttiin visusti tallinpuoleisessa nurkassa. Pikkuhiljaa Grazi lähti ottamaan sitten muutaman ravipätkän pitkää sivua pitkin ja varsakin pääsi rallittelemaan mukaan. Vähän ajan päästä se uskalsi itsekin ottaa pienet kierrokset tamman ympärillä, mutta se ei lähtenyt liian kauas emästään. Grazikin vahti todella tarkasti, että varsa pysyi sen mukana ja vieraiden hevosten luokse (kentän toisella puolella on tarha, jossa oli poneja) ei saanut mennä. Videoakin löytyy, kunhan kerkeän ne vetää koneelle ja muokkailla, ehkä teen niistä jonkun 1 viikon koosteen sitten.






























6 kommenttia:

  1. Oi hän on ihana! Emänsä näköinen :)

    VastaaPoista
  2. Voi toista, ihana! :)

    VastaaPoista
  3. Aivan ihana! Hän on todella paljon emänsä näköinen😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on tosi emänsä näköinen :) Hauskasti periytynyt kaikki merkit melkein täsmälleen samanlaisena.

      Poista