maanantai 11. huhtikuuta 2016

71. Varsavahtia ja treenailua

Pientä tilannepäivitystä blogin puolelle. Varsa antaa nyt odotella itseään ja tässä neljä yötä valvoneena voisi sanoa että tulisipa se jo! Eilen illalla huomattiin, että tisut on alkaneet täyttyä vähän enemmän ja nisät on kääntyneet alaspäin. Ennen eilistä ne on olleet kääntyneenä sisäänpäin. Takapää on löystynyt myös viikossa paljon enemmän. Heidi teki tammalle varsomisletin häntään perjantaina, jolloin myös nämä kuvat on otettu. Päivitellään uudempia kuvia, kunhan keretään ottamaan niitä.


pe 8.4

pe 8.4

Illat ja alkuyö on tuijoteltu tiiviisti monitoria. Tamma on ollut hieman normaalia levottomampi muutamana yönä (pe-ma). Se katselee kylkiä ja vaihtelee paikkaa useammin, kuin ensimmäisinä öinä (ke-pe). Yöllä sitten olen herännyt kolmelta tarkistamaan monitorin kautta mitä tamma tekee ja seuraavan kerran sitten neljältä. Viiden jälkeen tallinomistaja on sitten käynyt tarkastamassa tilanteen. Hassua ollut huomata, että Grazi ei käy ollenkaan makuulla nyt kun on seurattu sitä. Se nukkuu seisaaltaan, vaikka aiemmin se on kyllä nukkunut makuultaan.

Varsomiskameran pällistelyä.

Lähiaikoina mulla on ollut muutamat valkat. Viime viikolla mentiin koulua ja esteitä ja tällä viikolla esteitä. Viikonloppuna kävin sitten itsenäisesti treenailemassa koulua. Treenikavereina tietenkin huiput ruuna ja tamma :) Alla muutama kuva treenailuista. Kuvista suurkiitos Heidille<3


Tästä se lähti

 ja tähän lopeteltiin.


6 kommenttia:

  1. Alkaa olla jännät paikat, jospa se varsa kohta päättäisi haluta ulkomaailmaan! :) Meillä viime vuonna meni toisella tammalla vajaan 10 päivää yli lasketun, oli kyllä viimeiset yöt ihan superjänniä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti Grazi ei ihan niin pitkään viivyttelisi, mutta käytännössä siis sekin ihan mahdollista :)

      Poista
  2. Tamman supistukset voi alkaa jo viikkoa ennen varsan syntymää, niin voi siksi olla levoton :) Oma tamma varsoo kans pian. Tsemppia teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äsken aika levottomalta näytti, kun olivat syöneet iltaruuat ja talli hiljeni. Nyt taas rauhoittui yhteen paikkaan, ilmeisesti nukkumaan.

      Toivottavasti teillä menee kaikki tamman kanssa hyvin, tsempit sinnekkin päin :)

      Poista
  3. Sitten kun tissit kääntyy ulospäin niin voit alkaa odotella varsulia syntyväksi ;) On niin tyhjännäköiset utareetkin ettei se ihan sieltä ole tulossa. Viikko, kaksi menee. Toki yksilöllistä joka tamman kanssa mutta omilla on mennyt se 1-3 viikkoa varsomiseen kun ollut tuollaiset tissit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, toivottavasti ei menisi niin pitkään :) Toisaalta olen sitten kuullut ja lukenut, että tamma voi varsoa myös, vaikka tissit eivät ole hirveän täyttyneet, joten oikeastaan en siis uskalla olla vahtimatta, etten vain missaa varsomista.

      Poista