torstai 30. heinäkuuta 2015

32. Ilman satulaa sekä kaulanarutreeniä

1. Palkkaa hakemassa.


Koko aamupäivä odoteltiin, että sade loppuisi. Tuli nimittäin aika kaatamalla vettä. Vaille kaksi päästiin sitten Heidin kanssa lähtemään tallia kohti. Heidihän tuli meille nyt vieraaksi, joten sainkin hyvän kuvaajan mukaan tallille :)

Haettiin tamma heti sisälle ja laitettiin se käytävälle kahdelta puolelta kiinni. Tammuskalla oli niin vilu jäänyt sateen jälkeen (vaikka itseasiassa Grazi oli jo ihan kuiva kun otimme sen talliin), että se ihan vapisi käytävällä. Nopsa harjaus siis ja loimi hetkeksi niskaan ennen ratsastusta, jotta tamma sai vähän lämmikettä päällensä.

Ajatuksena oli mennä ensin vähän suitsien kanssa, ilman satulaa toki ja ottaa myöhemmin suitset sitten pois ja kokeilla hieman kaulanarulla ratsastamista. Aloitettiin ihan perinteisesti kävelemällä muutamia kierroksia, jonka jälkeen rupesin taivuttelemaan tammaa ja tekemään sen kanssa "pepun siirtämistä" puolelta toiselle. Käynnissä tehtiin myös pieniä voltteja keskellä, jossa johdin reilusti sisäohjalla päätä voltin sisäpuolelle, jolloin ulkokylki joutuu venymään. Tehtiin myös edellisen päivän länkkäritunnilla tehtyä tehtävää, jossa mentiin uraa pitkin seinän vieressä ja asetettiin reilusti hevosen päätä ulos, mutta rungon piti olla suora ja hevosen piti kulkea suoraan. Kirjoitan tästä länkkäritunnista vielä oman postauksen, kunhan kerkiän.

Käyntijuttujen jälkeen aloitettiin ravaamaan. Aluksi ihan isoilla ympyröillä tuntumaa hakien ja sitten myöhemmin vähän samaa harjoitusta, mitä tehtiin käynnissä uralla, seinän vieressä. Muutaman kerran käytiin ratsastamassa myös päädyssä olevan vesilammikon läpi ja siellähän tamman jalat tuntuivat aluksi nousevan hyvinkin korkealle. Sitten laukkaa ympyrällä ja molempiin suuntiin.


2. Kaula suorassa ja peppua muutaman
askeleen ajaksi oikealle. Kivasti kolmella
uralla jalat :)

3. Kaula edelleen suorassa. Peppua
muutama askel vasemmalle. Poikittaa ehkä
hieman liikaa.
 
4. Länkkäritunneilla opittua. Asetetaan reilusti sisään ja tehdään pieniä ympyröitä
molempiin suuntiin. Ulko-ohjan pitää olla löysänä. Käännetään pääosin pohkeilla.
 
5. Alkuun vähän ravailua.
 
6. Iso vesilätäkkö kentällä. Ylittyi ensi yrityksellä hienosti :)
 
7. Kuskia naurattaa tamman ravailu lätäkössä.
 
8. Ja ohjat roikkuu.
 
9. Missä ryhti?
 
10. Edelleen ravaillaan :D
 
11. Ravailua.
 
12. Ympyrällä taivuttelua.
 
13. Laukkaa ympyrällä.
 
Välikäyntien jälkeen napattiin suitset pois ja laitettiin riimunnaru kaulalle. Aluksi vähän ohjausharjoituksia käynnissä ja ravissa ja sen jälkeen posoteltiin jo laukkaa ympyrällä. Tamma oli herkällä päällä ja toimi erinomaisesti kaulanarulla, sekä kuunteli paino- ja pohjeapuja. Laukan jälkeen otettiin vielä uralla ravissa pysähdys-peruutus-heti raviin muutamia kertoja pitkän sivun aikana ja joitakin isoja ympyröitä.
 
Lopussa vähän käännöksiä painolla ja pohkeilla. Tamma kääntyi näppärästi molempiin suuntiin, niin että etujalat pysyivät hyvin yhdessä kohdassa, eikä tamma lähtenyt seikkailemaan. Pitihän sitä myös vähän pelleillä ja käydä istumassa tamman kyydissä väärin päin. Neitiä ei se paljon haitannut ja se lähti kävelemään vaan uraa pitkin, ihan kuin mitään outoa ei olisi ikinä tapahtunutkaan.
 
Kokeiltiin myös maasta käsin sitten miten tamma seuraa, peruuttaa ja kääntyy. Hienostihan se kaiken teki. Grazi oli oikein namien perään tänään ja kuten alempana olevasta kuvasta näkyykin, se avaa aina suun hirmuisen auki, että saan laitettua herkun sen suuhun. Ikinä se ei meinaakaan napata minun sormia tai kättä suuhunsa, vaan se on vaan suu auki odottamassa herkkua.
 
Tälläista tällä kertaa :) Kuvia kertyi kameraan kahdelta päivältä n. 500 kpl, joista karsin nyt n. 20 tähän postaukseen. Kuvapainotteista materiaalia tiedossa myös jatkossa siis!
 
14. Suitset veks ja laukkaa ympyrällä.
 
15. Loppuun vähän käännöksiä. Etujalat hienosti paikallaan :)
 
16. Anna NAMI! Tamma avaa suun valmiiksi, niin saa karkin vaan heitettyä sisään suuhun :D
 
17. Millä tätä ohjataan? :D
 
18. Maasta käsin vähän peruuttelua.
 
19. Ja käännöksiä/seuraamista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti