lauantai 20. kesäkuuta 2015

21. Kireä kuin viulunkieli


Hyvin kireää menoa ja pää ylhäällä...

Meillä oli toinen tunti länkkärimeiningeissä eilen perjantaina heti aamusta, jotta kerkeää sitten illalla juhannuksen viettoon mökille. Aamulla oltiin tallilla jo ennen yhdeksää hakemassa hevosta, sillä Ranchillä piti olla ennen kymmentä verryttelemässä vähän ja tunti alkoi 10.00.
 
Ranchille saavuttaessa otettiin tammuska ulos kopista. Tultuaan kopista ulos, oli selvää että tänään sitä viimekertaista rentoutta saataisiin etsiä kyllä ihan pitkän kaavan kautta. Tamma korskahti muutaman kerran kuin lohikäärme ja nosti pään niin taivaisiin, kuin ikinä pystyikään. Samalla tuntui, että säkäkorkeutta oli tullut lisää se 10 cm.
 
Ensimmäinen ongelma tuli suitsien kanssa, kun en tajunnut suitsia tammaa kopissa. Kun yritin laittaa niskahihnaa korvien taakse, niin tamman nuppi oli niin korkealla että en oikeasti yltänyt laittaa suitsia paikalleen. Kun suitsimisessa kesti, niin tamma lähti peruuttelemaan. Ja hevonenhan ei ollut kiinni kuin päitsillä ja ohjilla, jotka molemmat olivat kaulalla.
 
Päädyin lopulta taluttamaan tamman kentälle ja sulkemaan puomin, ennen kuin hevonen kerkeäisi karata omille teilleen. Kentällä sain apua ja saimme hevosen suitsittua. Minulla ei ole ikinä tullut tilannetta, jossa en olisi saanut Grazia yksin suitsittua. Ilmeisesti laitamme suitset aina jatkossa kopissa valmiiksi päähän. Inhoan vaan kopin ahtautta, mutta onhan suitsiminen pakollista jo ennen kopista pois ottamista esimerkiksi kilpailuissa.
 
Meillä oli paljon puomitehtäviä tällä tunnilla. Heti alkuun mentiin ympyrällä, jossa puomeja oli neljä ympyrän muodossa. Puomien päiden väli toisistaan taisi olla neljä metriä. Aloitettiin käynnissä niin, että puomin yli mentiin käynnissä ja puomin jälkeen heti pieni voltti ulospäin ja sitten heti sisälle sama homma. Puomille piti volttien välillä tulla keskelle ja mieluiten vielä hevonen suorana. Sitten jatkettiin seuraavalle puomille, jossa taas voltti ulos ja sitten sisälle. Tätä tehtiin molempiin suuntiin.
 
Pelottavaan kulmaan menossa.
 
 
Kun tehtävä oli tuttu käynnissä, niin alettiin tekemään samaa ravissa. Toki, nyt isommilla volteilla kuin käynnissä. Grazi oli jotenkin hyvin tahmea pohkeille, eikä alkuun halunnut oikein taipua. Samalla se säpsyi jatkuvasti jokaista ääntä, minkä se kuuli. Kanatkin olivat tällä kertaa pelottavia ja yhden kanan kiljaisu sai tamman melkein katoamaan paikalta. Päänuppi oli niin korkealla, että tuntui välillä että katson sitä yläkautta silmiin.
 
Välillä otettiin aina välikäyntejä pitkin ohjin. Grazi ei paljon välikäynneistä välittänyt, vaan se yritti jatkuvasti hölkälle tai mennä toiseen suuntaan. Erityisen pelottava oli eräs kulma, jossa aidan viereen oli ilmestynyt tynnyreistä koottu, musta hevonen, jolla oli sininen naruharja. Tästä kulmasta ei meinattu päästä ohi missään askellajissa.
 
Sitten verkkailtiin vähän laukassa itsenäisesti, jonka jälkeen lähdettiin tekemään seuraavaa puomitehtävää. Puomit oli edelleen samalla tavalla järjestettyinä, kuin edellä mainittuina käynti- ja ravitehtävillä. Tehtävä aloitettiin laukassa, jossa laukattiin kahden peräkkäisen puomin yli eli ns. neljäsosa ympyrä. Sitten käyntiin siirtyminen ja kohta uusi laukannosto ja toisessa päässä kenttää olevien kahden ympyrällä olevan peräkkäisen puomin ylitse laukassa. Jälleen käyntiin siirtyminen, kentän poikki ja toiseen suuntaan myös 2 puomiparin ylitse laukassa.



 
Tässä me molemmat oltiin aluksi vähän hakoteillä. Ei oikein osattu olla rentona, välillä ei paikat osunut puomeille ja välillä valuttiin toiselle puomille ihan ulkoreunaan. Askeleetkaan ei aina sopineet puomien väliin, mutta kun reitti löytyi oikein niin puomien väliin tuli kolme laukkaa. Ideana oli myös mennä vähän pidemmällä ohjalla ja antaa hevosen miettiä, ei olla niin "kontrollissa" ja lyhyenä, kuten minä ratsastin. Muutaman toiston jälkeen saatin jo ihan kehujakin, kun tajuttiin miten homma toimii. Tamma ei kuunnellut pohjetta ollenkaan, eikä suostunut menemään siihen yhteen pelottavaan kulmaan laukassa. Kävin siis kesken kaiken hakemassa kannukset, jotta saisin pohkeet edes hitusen paremmin läpi.
 
Tämän jälkeen oli vielä ravitehtävä ympyrälle asetelluilla puomeilla. Aluksi käynnissä ja aloitettiin puomin ulkopuolelta ympyrää kokoajan pienentäen. Ympyrän keskellä oli voltti ja ympyrän pienennyksen piti loppua kartion ympärille tehtyyn pieneen volttiin, jossa hevosen ulkokylki venyi. Sitten lähdettiin suurentamaan ympyrää taas niin, että päästiin ympyrän ulkopuolelle. Samaa tehtiin molempiin suuntiin.
 
Ravissa tämä tehtävä muuttui niin, että ei pienennetty ympyrää ollenkaan puomien sisäpuolelle, vaan kun oli päästy puomin ulkoreunasta puomin sisäreunaan, niin pysyttiin pienellä voltilla hetki ja lähdettiin sitten suurentamaan ympyrää. Ravissa myös toistot molempiin suuntiin. Grazi oli tässä tehtävässä vähän vaikea. Se ei malttanut rentoutua, joten se juoksi pää ylhäällä suurimman osan ajasta. En saanut edelleenkään ottaa liian lyhyttä ohjaa, vaan mieluummin minun piti antaa ulko-ohjaa pois ja asettaa vain sisäohjalla hevosen nenää sisälle. Lisäksi käytin liian vahvasti sisäpohjetta, kun halusin Grazin pienentävän ympyrää. Kun annoin sisäpohkeen olla rauhassa, enkä vaikuttanut sillä liikaa, niin tamma lähti pienentämään ympyrää paremmin. Ulkopohje hoiti ympyrän pienentämisen ja sen, että tamma pysyi sillä uralla millä halusin sen pysyvän. Ympyrää ei saanut pienentää pohkeenväistömäisesti, vaan ihan vähän kerrallaan.
 

Lopuksi käynnissä mentiin vielä ensimmäiseksi tehtyä tehtävää, jossa puomin päältä tehtiin voltti ulos ja sisälle. Nyt piti taivuttaa enemmän ja kääntää sisäohjalla päätä voltin suuntaisesti, jotta hevosen ulkokylki pääsisi venymään. Tässä kohtaa voin sanoa, että tamma viimein rentoutui edes hieman!
 
Tosi hyviä tehtäviä meille. Kivoja taivutuksia ja näillä saa vähän normaalisti rennomman hevosen vielä rennommaksi, kun tuollaisen viulunkielenkin sai rentoutumaan edes hieman. Lisäksi hevonen joutuu miettimään mihin se jalkojansa laittaa, kun joutuu menemään vähän pidemällä ohjalla ja vähemmällä kontrollilla.
 
Seuraavan kerran tätä valmentaja tulee heinäkuussa ja varasinkin heti itselleni tunnin myös heinäkuulle.


3 kommenttia: