torstai 29. joulukuuta 2016

114. Vuosi 2016

Tämä vuosi on ollut minulle hevosrintamalla kaikin tavoin hyvin poikkeava. Ensin odoteltiin varsomista ja tuntui, että kuukaudet ja päivät vain matelivat. Sitten koettiin kauhunhetkiä varsomisessa ja kuin hups vain, nyt varsa on jo 8 kk ikäinen. Vieläkin on vaikea käsittää sitä, että mulla on kaksi omaa hevosta. Pyysin pitkään vanhemmiltani omaa hevosta ja vasta ollessani täysi-ikäinen minusta tuli viimein hevosenomistaja. Ja pari vuotta sen jälkeen niitä onkin jo kaksi :D

Otetaanpas tähän muutama poiminta menneeltä vuodelta.

Tammikuu 2016


Tammikuussa arvuuttelin tulevan varsan ulkonäköä tässä postauksessa. Niinhän siinä kävikin, että yksi arvaukseni osui melko oikeaan. Nimittäin pikku-Grazihan sieltä tuli, ehkä tosin hieman tummemmalla karvapeitteellä kuin tässä alemmassa piirroksessa.


Helmikuu 2016


Helmikuussa mamman maha oli jo melkoisen iso ja parhaiten se erottui edestäpäin. Laskettuun aikaan oli tässä vaiheessa aikaa enää 2 kk. Kävin helmikuussa myös Heidin luona Turussa ja alennushaukat kävi vähän shoppailemassa maha-asukille tavaraa. Itse postaukseen pääset tästä. Näistä kaikki muut tavarat ovat olleen käytössä jo, paitsi Horsewaren luumun värinen kuoriloimi, sillä se on vielä hieman iso. Edessä ei nimittäin ole säätömahdollisuutta tässä kyseisessä loimessa.



Huhtikuu 2016


Huhtikuussa oltiin jo todella lähellä varsomista, lasketuksi ajaksi oli laskuri antanut 6.4. Tiistaina (12.4.) Grazi oli näin tuhdissa kunnossa ja otti muutamia raviaskeleita sulalla kentällä.


Torstaina 14.4 n. klo 03 syntyi kaunis orivarsa. Varsomisessa Grazi tarvitsi apua ja vieläkin tuntuu pahalta ajatella, että siinä olisi voinut käydä todella huonosti.. mutta onni oli meidän puolellamme. Varsomisen jälkeen ongelmat jatkuivat ja Grazi täytyi rauhoittaa, että varsa pääsi juomaan. Termimaitoa varsalle piti juottaa kupista. Ja eihän ne ongelmat siihenkään päättyneet. Jälkeiset olivat tiukasti kiinni ja meni 16 tuntia varsomisesta, ennen kuin ne irtosivat. Onneksi varsa oli koko ajan sitkeä ja reipas. Varsomisesta ja varsan ensimmäisestä vuorokaudesta voit lukea tarkemmin tästä postauksesta.



Pieni orivarsa sai nimekseen Facilier ja kutsumanimekseen Fasu. Tein kuukauden ulkoiluista kuvatuista pätkistä koosteen.


Fasu esitteli myös tulevia estehevosen taitojaan kentällä rallatessaan.

Video, jonka Henna (@nnnicaa) julkaisi


Toukokuu & Kesäkuu 2016


Pääsin 4 kuukauden tauon jälkeen takaisin oman hevoseni kyytiin. Grazi pääsi pikkuhiljaa siis liikkeelle ja varsa oli tietenkin mukana. Fasu pääsi tutustumaan maastoiluun ja kyllä molemmat hepat tuntuivat siitä nauttivan.


 
Pojan kasvuvauhti oli myös hurja! Kolmessa viikossa varsa kasvoi joka suunnassa ja sai hurjasti pyöreyttä lisää. Jalat suoristuivat kuukaudessa melkein kokonaan. Liikkuminen teki siis ihmeitä varsan koiville.



Seuraava huolenaihe oli Fasun napa. Varsomisessa napanuora katkesi turhan kovalla riuhtaisulla, kun Grazi kaatui. Tämän seurauksena Fasu pääsi tutustumaan eläinlääkäreihin moneen otteeseen. Tarkemmin napaan liittyvistä asioista voit lukea postauksista: Voihan napa, Voihan napa vol 2., DIY ötökkäloimi/napasuoja varsalle, Voihan napa vol 3.

Tällä hetkellä kuitenkin näyttää siltä, että selvittiin ilman leikkausta. Napa on "kuivanut" ja kutistunut ja sitä hädin tuskin enää huomaakaan. Pieni kohouma siinä kohdalla on, mutta ei mikään iso.


 
 
Napasuojaloimi


Heinäkuu 2016


Heinäkuussa alkoi pojan varsakarva olla jo kokonaan vaihtunut ja vauvauntuvan alta puski esiin kiiltävä punaruskea karva.
Grazin terveysongelmat alkoivat heinäkuussa. Tamma alkoi ruikkia omituisesti, kuin olisi jatkuvasti kiimassa. Tammasta otettiin verinäyte ja aloitettiin antibioottikuuri. Kuurista ei ollut hyötyä. joten käytiin myös ultrassa. Ultrassa kaikki näytti kohdun puolesta olevan ok, joten tulehdus oli muualla. Jatkettiin sitten antibioottikuuria ja syötettiin salmiakkia kaverina.




Elokuu 2016


Elokuussa Fasu vuoltiin ensimmäisen kerran ja se meni varsin mallikkaasti. Etupää oli hieman kevyehkö ja poika saattoi hypätä pystyyn muutaman kerran, mutta talttui nopeasti kun ei saanut jalkojaan kengittäjän otteesta irti.

Grazin vaiva jatkui yhä ja tulehdusarvot olivat edelleen koholla, joten päätimme ottaa tammalta virtsanäytteen. Grazin liikutus oli aika olematonta heinä ja elokuussa, johtuen kohonneista tulehdusarvoista.



Syyskuu 2016


Jouduimme Grazin terveydellisistä syistä aloittamaan vieroittamisen jo syyskuussa. Vieroitus aloitettiin hyvin leppoisasti ja ensin Grazi ja Fasu olivat erillään vain yön ja silloinkin viereisissä karsinoissa. Syyskuun aikana Grazi söi vielä yhden antibioottikuurin ja sai päälle vielä piikkikuurin. Tämän ansiosta saatiin tulehdusarvot laskemaan ja tamma paranemaan. Vaivana oli koko kesän ollut todella sitkeä virtsa- tai virtsatientulehdus.
Poika oli ensimmäisiä kertoja kahdelta puolelta kiinni käytävällä. Postaus talutus- ja kiinnioloharjoittelusta.



Lokakuu 2016


Tamma ja varsa vieroitettiin lopullisesti lokakuun alussa, niin että ne olivat jatkossa päivätkin eri aitauksissa. Jonkin aikaa tämänkin jälkeen Fasu oli vielä aamulla päässyt juomaan ja tyhjentämään mamman tissejä.
Annoin Grazin ylläpitoon omalle tallille lokakuusta eteenpäin. Siitä päätöksestä ennen tässä postauksessa.



Marraskuu 2016


Poika sai vihdoin varsakavereita joiden kanssa painia <3

Video, jonka Henna (@nnnicaa) julkaisi

Joulukuu 2016


Tunnistaja kävi vihdoinkin ja nyt odotellaan sitten passia saapuvaksi ensi vuonna. Tunnistus meni Super hyvin ja poika oli niin reipas. Pojasta tulee sitten tummanruunikko, eikä ruunikko kuten mamma. Väri/merkkilitannia on kuitenkin lähes samanlainen kuin Grazilla, toki pienin poikkeuksin.

Grazi: rn, lsi, otj skvsk vko, vtj ekpsk vko
Fasu: trn, lsi, alahuulessa pilkku, mtj psk ja vko


Lisäksi joulukuussa on aloitettu ohjasajotreeniä. Siitä lisää myöhemmin, mutta alla pikku pätkä neljänneltä ohjasajokerralta.
Video, jonka Henna (@nnnicaa) julkaisi

4 kommenttia:

  1. Onpa hieno tuo piirros! Ihanko oikeasti olet tehnyt sen ennen varsan syntymää? Sehän on ihan kuin tuosta bannerikuvasta piirretty!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ääriviivat ja kuvan greyscale (väritys harmaalla) on otettu dA:sta ja ne eivät ole minun piirtämiäni. Väritin harmaakuvan sitten haluamillani väreillä :) Ja kyllä, se on tehty ennen varsan syntymää, kopioin sille vain Grazin merkit :)

      Poista