lauantai 10. joulukuuta 2016

112. Joululahjahaaveita

Pojalle oli vaikea keksiä joululahjaideoita, sillä eihän se oikeastaan tällä hetkellä tarvitse muuta kuin päitset, harjat ja muutaman viltin selkään heitettäväksi. Ja ihan kaikkea ei voi vielä ostaa tulevaisuutta varten, kun eihän sitä tiedä minkä kokoinen pojasta lopulta kasvaa. Tässä kuitenkin heppojen (ja muutama minun) tärkeimpiä joululahjahaaveita :)


Uusi isompi riimu. Nimittäin kohta alkaa pony kokoinen ylemmässä kuvassa oleva riimu olemaan nafti. Olisi ihanaa saada pojalle pehmeä lampaankarvainen riimu cob kokoisena. Nämä ovat vaan hitusen kalliita, joten ehkä saatoin jo ostaa pojalle erilaisen riimun :) Esitellään se sitten joulun jälkeen.

Kuva: Horsepro
B-vitamiinia kevättä varten. Keväällä alkaa karvanlähtö ja sitä varten on tuntuu järkevältä antaa molemmille hevosille vitamiinilisää kuurina. Kerkeäähän tämän hommata myöhemminkin, mutta tämä olisi ehkä yksi järkevimmistä joululahjahaaveista toteutettavaksi :D

Kuva: Börjes
Haluaisin kovasti pojalle PS of Swedenin High jump tai Jump off suitset. Mutta yksinkertaisesti 300 euroa suitsiin ei ole minulle hirveän realistinen asia. Niinpä olen kuolannut Hööksin "vastaavia" eli siis kopioita siitä asti kun ne tulivat kyseiseen kauppaan. Monta kertaa olen niitä kaupassa hypistellyt ja kysellyt (Heidikin voi tämän todistaa!) ja ehkä nyt sitten vihdoinkin ;) Nämä tulisivat varmasti aluksi käyttöön Grazille ja sitten myöhemmin Fasulle, kun pojan pää kasvaa. Ostaisin ehdottomasti Full-kokoiset suitset, sillä uskon että ne menisivät Fasulle myöhemmin ja jos eivät mene niin sitten käyttäköön Grazi niitä jatkossakin.

Kuva: Hööks
Itselleni metsästän jostain kaupasta kolmisormirukkaset, jotta sormet eivät jäädy maastoillessa :) Näitä olen jo verkkokaupoista katsellut, mutta haluan ehdottomasti kokeilla hanskoja ennen niiden ostamista. Entiset kun jollain ihmeellisellä tavalla kutistuivat siis  k u t i s t u i v a t  kesän aikana ollessaan kypäräpussissa :D Johtunee ehkä siitä, että ne olivat tekonahkaa??

Toinen asia minkä ehdottomasti haluan itselleni on Lena Furbergin värityskirjan Måla hästar. Tästä olenkin jo vinkannut eteenpäin, ja toivottavasti pukki tuo sen sitten minulle niin pääsen värittämään Lenan upeita piirroksia! Alla @minhast julkaisema kuva tästä värityskirjasta <3 Ja tämähän on hyvä joululahjavinkki muillekin heppaihmisille :)


Muiden upeita värityksiä olen jo instagramissa käynyt ihailemassa, niitä löytyy häshtagilla målahästar

Katsellaan sitten joulun jälkeen mitä  kaikkea pukki on hepoille (ja minulle) tuonut :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti