keskiviikko 25. marraskuuta 2015

49. Kiirettä pukkaa


 
Näin opiskelijan viimeiset pari kuukautta ennen joululomaa ovat yhtä helvettiä. Varsinkin jos sattuu olemaan yhtä hyvä buukkaamaan kursseja ja tekemistä kakkos periodille. Vielä kun lisää soppaan sen, että olen välillä mahdottoman laiska tekemään raportteja tai tarttumaan koulutehtäviin kiinni, jotta saisin ne edes aloitettua. Huoh... 

Ei se auta kuin yrittää laittaa asiat tärkeysjärjestykseen, jotta pääsisi viettämään joululomaa ilman koulutehtävien suurta taakkaa harteilla. Vähän ylimääräisenä aloin suorittamaan nyt kakkos periodissa työelämäharjoittelua, joka olisi oikeasti tammikuun juttu. Lisäksi yritän suorittaa kaikki kahdelle vuodelle oikeasti jaetut maisterivaiheen pedagogiset opinnot yhdessä vuodessa suoritettaviksi. Tällä hetkellä homma näyttää hyvältä ja uskon, että onnistun siinä. 

Maastolenkillä piti tietenkin olla makupalat mukana :)
Porkkana toimii aina, varsinkin tämän ahmatin kanssa!

Opinnoista johtuen tallilla ajan viettäminen on jäänyt hieman vähemmälle. Sunnuntaina oli kuitenkin aamupäivä vapaata ja sain T:n tallille mukaan valoisan aikaan. Ideana oli, että saisin hieman materiaalia tänne blogin puolelle, mutta pyhpah kamerasta unohtui muistikortti kotiin. Tämän takia jatketaan puhelinlaatuisilla kuvilla. Onneksi iPhonessa on suhteellisen hyvä kamera.  Testailtiin uutta riimua ja narua, jotka ostin viikko sitten. Eskadronin riimu istui tammalle tosi hyvin ja näytti kivalta. Uusi riimu päässä lähdettiin sitten rantaan kävelylle. Talutuslenkki oli oikein leppoinen ja käppäilimme varmaan 45 minuuttia. Suvikelin takia tieroja piti välillä pysähtyä poistamaan, että tamma pysyisi pystyssä. 




Olen viikoittain päässyt myös hyppäämään ja tuuppailemaan koulua. Hyppäämässä olen käynyt sillä reippaalla pikkurautiaalla, josta olen maininnut aikaisemminkin. Esimerkiksi nyt maanantaina päästiin jo hyppäämään rataa 80-90cm korkeudella ja ruuna suoritti tosi hyvin, vaikka alkuun kuskia ja ruunaa vähän hirvittikin erikoisesteet ja maneesin nurkat. Tuuppailemaan olen päässyt puolestaan näpsäkällä puoliveritammalla, joka on todella Grazin tyylinen, mutta jännittää uutta ratsastajaa. Vielä se jännittää minuakin, vaikka olen sillä jo useamman kerran käynyt ratsastamassa. Tamman kanssa on kuitenkin mukava tehdä töitä ja se opettaa samalla minuakin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti