tiistai 10. marraskuuta 2015

48. 6kk tiineyttä takana


Tässäpä tämän kuukauden rakennekuva, josta pääsee taas katselemaan tammuskan massun kokoa. Kyllä se ihan selvästi on taas kasvanut ja lähtenyt laskeutumaan alas. Edestäpäin näkee, että maha on kasvanut sivusuunnassa, vaikkei sitä nyt tällaisesta sivukuvasta näekään. Tiineyttä on nyt takana 6kk eli 180 vrk. Jäljellä vielä pitkät 5kk odottamista, mutta toivotaan että kaikki on sen arvoista sitten :)
 
Grazi on ollut ihan mielettömän leppoisa. Entisestä "tuulispää"-tammasta on tullut yksi tallin lauhkeimmista käsiteltävistä. Tarhaankin taluttaessa se on lähinnä perästä vedettävää mallia. Ratsastaessa Grazi on ollut nyt parempi kuin pitkiin aikoihin, se liikkuu kivasti ilman satulaa ja tuntuu tyytyväiseltä. Toki ratsastelut on melko rentoja ja mennään hevosta kuunnellen, kun tamma näyttää että se haluaisi levähtää niin sitten levähdetään. Liikutusta jatketaan selästä käsin niin pitkään, kun se tuntuu Grazista mukavalle. Tamma kyllä osaa kertoa milloin ei ole hyvä ja siitä huomaa sen helposti.

Tämän sivun mukaan sikiö olisi kooltaan nyt beaglen kokoinen ja sille on kasvanut harjaa ja häntää. Sikiö kasvaa joka päivä ja muutaman kuukauden päästä sen liikkeet pitäisi jo erottaa tamman mahan läpi. Olen ajatellut, että lisäruokinta pitää ottaa käyttöön ihan näinä päivinä. Viimeistään joulukuun alussa, jotta Grazi saa varmasti tarpeeksi energiaa varsan kasvattamista varten. Muutama tammarehu on jo mielessä, mutta mietin vielä vaihtoehtojen välillä. Onko teillä lukijoilla tietoa hyvästä tammarehusta tai oletteko antaneet jotain tammarehua kantaville tammoillenne? 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti