torstai 11. helmikuuta 2016

60. 9 kk tiineyttä täynnä, 2 kk jäljellä!

9 kk, n 270 vrk
Vertailuksi kuva alkutiineydestä 90 vrk


Viime viikolla Grazin tiineyttä tuli täyteen 9 kk! Jännitys vaan kasvaa kun päivät vähenee. 9 kk tiineyskuvat otettiin tällä kertaa melkein tasan 9 kk kohdalla, kun kävimme tallilla viime sunnuntaina eli 7.2.

Tiineyslaskuri näyttää kirjoitushetkellä 58 vuorokautta, mikä tarkoittaisi sitä että 272 vuorokautta on eletty tämän tiineyden kanssa. Tämän sivun mukaan varsan koko 270 vuorokauden kohdalla lähentelee saksanpaimenkoiraa ja sikiö näyttäisi jo varsalta. Se on saanut karvapeitteen ja jopa häntäjouhiakin. Kohta on aika alkaa tutkiskelemaan kirjallisuutta lopputiineyteen ja varsomiseen liittyen, että en sitten ole ihan pihalla, jos jotain sattuisi  tapahtumaan. Muutaman kuukauden päästä nähdään miltä tämä maha-asukki oikeasti näyttää :)

90 vrk ultran pysäytyskuva muisteluksi.





Samalla kuvausreissulla Grazi sai viimeisen herpesrokotteen, kävin nimittäin perjantaina hakemassa eläinlääkäriltä jo valmiiksi rokotteen sekä matolääkkeet maaliskuulle (1 kk ennen varsomista Noromectin) ja varsomispäivälle (Axilur). 


Loppuun vielä muutama ote alkuviikon tapahtumista:

Maanantaina tammalla oli kengitys ja laitettiin vielä kaikki kengät jalkaan, sillä täällä on tosi liukasta niissä paikoissa mistä lumi on aurattu pois. Tarhassa on paljon lunta ja siellä ei pitäisi olla liukastumisvaaraa. Sovittiin seuraava kengitys viikolle 12 ja sehän menee jo maaliskuun puolivälin paremmalle puolelle. Jos sitä ennen meinaa tapahtua, niin kutsun kengittäjän aiemmin. Tarkoitus on siis ottaa silloin kengät pois varsomista ajatellen.

Tiistaina sain tallinomistajalta soiton, että tamma on ollut vähän alakuloinen ja syönyt normaalia huonommin. En kuitenkaan päässyt käymään tallilla tiistaina, sillä sille päivälle sattui monta muuttujaa.

Keskiviikkona kävin hyppäilemässä aamusta valmennuksessa ja onnistuin myös muksahtamaan alas, kun ratsu teki pikakäännöksen lumien pudotessa katolta. Sitten suuntasin Agrimarketin kautta tallille viemään tammalle lisää ruokaa ja tarkastamaan tamman terveydentilan. Sisään ottaessa Grazi vaikutti vähän nuutuneelta. Mittasin lämmön ja mittari näytti 37,8, mikä on ihan normaali lämpö. Mittasin lämmön siis iltapäivällä. Kun vein tamman takaisin tarhaan niin portilta neiti päätti lähteä sellaista ravia häntä tötteröllä, että huhhuh. Virkeältä näytti ja oletan, että mitään vakavampaa ei ole tapahtunut. Rokotus ehkä aiheutti pieniä sivuvaikutuksia. Seuraillaan kuitenkin tammaa nyt tarkasti, etenkin ruokahalua ja vireystilaa.

2 kommenttia:

  1. Voi oll, että varsa rupee painamaan ja supistuksia voi tulla myös, että syö tamman vireyttä. Paljon oon nähny just ekaa kertaa varsovia tammoja jotka näyttää eka siltä, että ne kuolee siihen paikkaan ja seuraavassa hetkessä juostaan pukitellen pitkin maita ja mantuja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota en osannut ajatellakaan :) Mutta ihan varmasti rupeaa tamman olo tuntumaan pikkuhiljaa tukalammalta ison mahan kanssa ja varmasti käytös tässä loppuajasta muuttuu.

      Poista