torstai 28. huhtikuuta 2016

80. Fasu

Fasuhan siitä sitten tuli tästä pikku oripojasta. Tallilla oleva toinen tammakin varsoi vihdoinkin. Kaikki oli mennyt hyvin ja tallissa on nyt toinen varsuli. Tammahan sieltä tuli (niin kuin minä olisin halunnut) ja vielä musta kivoilla merkeillä (kolme sukkaa ja tähtipiirto). Erikoinen lämminveriseksi muuten. Mutta siis melkeimpä juuri sellainen varsa, millaisen minä olisin halunnut. Tosin tällä hetkellä en kyllä vaihtaisi Fasua mihinkään <3

Nyt huomaa, miten Fasu on "kesyyntynyt" ja luottaa ihmiseen. Se on hyvin utelias ja kun karsinan oven avaa tai menee pihattoon, niin pikkukaveri tulee heti luokse. Kuvien ottaminenkin oli tänään työn ja tuskan takana, kun herra haluaa jatkuvasti tulla tosi lähelle. Kaikki normaalit hoitotoimenpiteeet onnistuvat helposti. Fasua on harjattu, jalkoja nosteltu, pesty peppua ja puettu sekä riimu että loimi melkeimpä joka päivä kahden viikon ajan.

Tällä viikolla ulkoiluaikaa on pidennetty useisiin tunteihin (olivatkohan ihan 6 tuntia jo pihatossa pari päivää sitten, kun oli lämmintä. Tänään hepat olivat pihatossa monta tuntia ja noin tunnin kentällä. Varsa otti taas spurtteja ja loikki puomin yli. Videoitakin otin sen minkä pystyin, mutta pitää tehdä niistä taas jotain koostetta. Kun lähdin tallilta, niin pääsivät vielä uudelleen pihattoon. Onhan siellä huomattavasti kivempi olla kuin karsinassa. Vapun jälkeen mietitään pihaton oven avaamista, niin että pihatto ja tarha ovat molemmat heppojen käytettävissä.


Uusi tukka mamman hännästä :P


Mamman jalat maistuu niin hyvälle.

Eka kerta kun näen että Fasu haukottelee.

Sieltä ne hampit tulee!

Sitten ulkoilemaan kentälle, kun sade loppui.


Jaloista olen ollut hieman huolissani. Aluksi jalat (myös toinen etujalka) olivat vielä enemmän pihdissä (polvet ja kintereet sisäänpäin/melkein yhdessä), mutta ovat ne hieman nyt suoristuneet. Silti aion loppuviikosta ottaa kunnon kuvat ja infota meidän omaa kengittäjää asiasta. Yhden mielipiteen olen jo saanut ja hänen mielestään kolmeen jalkaan voisi ajatella korjailua. Hankala vaan tietää milloin varsa seisoo "normaalisti", kun tässäkin on kaksi kuvaa allekkain melkein samasta tilanteesta  ja pieni painonsiirto vaikuttaa jalan asentoon paljon.



sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

79. Ulkoilua ja varsan ensimmäiset pomput

Tänään oli vauhtia varsassa, kun pääsivät ulos kentälle. Ennen kentälle menemistä hepat olivat olleet jo n. tunnin ajan pihatossa, joten varsa on jo osan energioistaan rallitellut pihaton puolella. 




Grazi kävi ravaamassa kierroksen ja äkkäsi sitten aidan vierellä notkuvat ruunat. Tamma parkkeerasi kentän nurkkaan aidan viereen ja oli aika selvää, että tammalle oli tullut varsakiima. Perjantaina homma oli vielä tämännäköistä ja kiimasta ei ollut tietoakaan.

22.4. perjantaina

22.4. perjantaina
Mutta tänään touhu oli enemmänkin tämän näköistä ja varsakin esitteli flehmen-ilmettä.



Varsa teki myös tuttavuutta tarhassa olevien ruunien kanssa. Ennen Grazi ei ole päästänyt sitä muiden hevosten lähelle, mutta nyt tammaa ei tuntunut varsan touhut kiinnostavan kun komiat ruunapojat olivat lähellä.



Kun tamma ei meinannut millään lähteä aidalta notkumasta, niin otin sen naruun ja lähdin taluttelemaan ympäri kenttää. Varsa alkoikin sitten rallittelemaan hurjaa vauhtia ja törmäili vähän väliä meihin ihmisiin ja omaan mammaan, kun ei jarrut oikein pelittäneet. Ja kävihän se myös tekemässä tuttavuutta kentällä oleviin esteisiin. On se vaan niin ihana <3

Video, jonka Henna (@nnnicaa) julkaisi

perjantai 22. huhtikuuta 2016

78. Varsan ensimmäinen viikko

Tää on lemppariasento nukkua :)


Torstaina varsasta tuli yhden viikon ikäinen. Se on kasvanut hurjaa vauhtia! Viime torstaina varsa oli pelkkää luuta ja nahkaa, mutta nyt oripoika on saanut sopivasti pyöreyttä ja tuntuu että se on kasvanut kaikissa suunnissa. Esimerkiksi loimi ei näytä enää niin isolta (olisiko tullut jo vähän pituutta) ja päitsien säätöjä saa alkaa suurentamaan, kun pää kasvaa niin vauhdilla. Varsa haluaa jo maistella kaikkea mitä löytyy ympäristöstä. Myös mamman herkkuja ;)

Melassiveden maistelua

Ja sitten vähän suolaa päälle. Just niin kuin mamma teki!

Energiaa on piisannut ja pojalla on aina aamuvilli ja iltavilli. Ulkoilun jälkeen on aina hyvä vetää kunnon nokoset. Meillä on ollut tosi huonot kelit ja vain ihan muutamia asteita plussan puolella monena päivänä. Lisäksi koko alkuviikon tuli vettä ja tuuli oli todella kova. Niinpä ulkoilu on tapahtunut lähinnä pihatossa. Ulkokentällä hevosia on käytetty kolme kertaa. Kahdella viimeisellä kerralla Grazi on innostunut juoksuttamaan varsaa edestakaisin ja molemmilla on ollut jo ihan hiki pinnassa, kun tamma on vihdoin antanut kiinni ja suostunut tulemaan sisälle. Eilen kyllä pelotti varsan puolesta, kun Grazi potki juostessaan juuri varsan puolelle. Miten lie jatkossa tamma intoilee ja villiintyy... se pitäisi saada purkamaan energiat jollain muulla tavalla kuin varsaa monottamalla. Enemmän ulkoilua vaan kehiin. Olenkin yrittänyt käyttää heppoja ulkona pari kertaa päivässä noin tunnin ajan, minkä jälkeen molemmat haluavat jo takaisin sisälle ja varsa näyttää olevan selvästi väsynyt. Kun kelit paranee, niin pääsevät enemmän ulos ja ulkoiluaikaakin pidennetään pikkuhiljaa.

No nyt kuitenkin kooste viikon aikana kuvatuista matskuista. Videokameralla kuvattu matsku varsan ensimmäisestä seisomaan nousemisesta on vielä vanhempien koneella enkä ole kerennyt sitä hakea, joten katsellaan sitä sitten myöhemmin.



Ja en ole vieläkään saanut kutsumanimeä päätettyä, tosi vaikeaa! Eilen kävin kuitenkin jo hevosjalostusliittoon ilmoittamassa varsan syntymästä :) Nyt siis seuraavana n. 4 kk päästä olisi vuorossa varsan tunnistaminen.

maanantai 18. huhtikuuta 2016

77. Kutsumanimiehdotuksia ja banneria?


Toivoin tammaa, sen takia vaaleanpunainen päiväkirja :D
Jo neljäs vuorokausi menossa ja varsaa kutsutaan edelleenkin varsaksi. Olisi oripojan jo aika saada itselleen kusumanimi. Oikea nimi on päätetty ja orin nimeksi tulee Facilier, mutta en kertakaikkiaan ole keksinyt sopivaa kutsumanimeä. Montaa eri vaihtoehtoa on pyöritelty, mutta mikään ei ole tuntunut sopivalta juuri tälle ihanalle orivarsalle. Tammalle minulla olisi ollut nimiä vaikka kuinka monta valmiina, mutta orille en niinkään miettinyt etukäteen.

Joten kutsumanimi ehdotuksia saa heittää avuksi minulle! Ei tarvitse alkaa F-kirjaimella tai liittyä suoranaisesti viralliseen nimeen.

Toinen asia mikä tarvitsisi pikaista päivitystä on blogin otsikkokuva. Siinähän ei ole vielä ollenkaan kuvaa uudesta pienokaisesta. Omat ideat on otsikon kohdalta täysin hukassa, joten jos lukijoista löytyy joku näppärä bannerintekijä, niin olisi hyvin kiitollinen uudesta bannerista :) Voin minä siitä vähän maksaakin, jos löytyy joku oikein osaava ihminen bannerin tekoon ja bannerista tulee juuri täydellinen tähän blogiin :)

Vauva kävi ihmettelemässä harjoja, kun harjailin mammaa.
Varsaa harjaan vain pehmeällä harjalla.

76. Ensimmäistä kertaa ulkona

Tamma ja varsa pääsivät ensimmäistä kertaa haistelemaan ulkoilmaa 16.4. eli lauantaina. Sitä ennen oltiin käytetty parivaljakkoa jo pihatossa liikkumassa, mutta onhan kentällä selvästi enemmän tilaa.

Ollaan talutettu Heidin kanssa tammaa ja varsaa aina kun ollaan lähdetty pois karsinasta. Ensimmäisinä päivinä varsan piti kulkea edellä (ja tietenkin sitä piti vähän työntää liikkeelle) ja oikeastaan lauantaina Grazi suostui jo menemään edellä, joten nyt on pystytty taluttamaan varsaa tamman takana. Vauhtia on tullut lisää ja varsa steppailee mamman hännässä kiinni, kun ei halua jäädä jälkeen.

Ulos päästessään parivaljakko oli hieman vaisu. Aluksi ihmeteltiin maisemia ja pysyttiin visusti tallinpuoleisessa nurkassa. Pikkuhiljaa Grazi lähti ottamaan sitten muutaman ravipätkän pitkää sivua pitkin ja varsakin pääsi rallittelemaan mukaan. Vähän ajan päästä se uskalsi itsekin ottaa pienet kierrokset tamman ympärillä, mutta se ei lähtenyt liian kauas emästään. Grazikin vahti todella tarkasti, että varsa pysyi sen mukana ja vieraiden hevosten luokse (kentän toisella puolella on tarha, jossa oli poneja) ei saanut mennä. Videoakin löytyy, kunhan kerkeän ne vetää koneelle ja muokkailla, ehkä teen niistä jonkun 1 viikon koosteen sitten.






























lauantai 16. huhtikuuta 2016

75. Varsominen ja ensimmäinen vuorokausi

Varsa on jo yli kahden vuorokauden ikäinen ja nyt vasta jaksaa ja kerkeää istumaan hetken tietokoneen äärellä kirjoittelemassa tapahtumia ylös. Ensimmäinen vuorokausi olikin aikamoista vahtimista ja varmistelua. Toisena vuorokautena sai vähän hengähtää. Nyt vähän tarkemmin tapahtumiin:

13.4.


ennen klo 10 Grazi ulkona, nisät "laskeutuneet", mutta ei muita muutoksia.

klo. 14 Sain tallinomistajalta viestin, että tammalla on vahatipat.

klo. 18.30 Piipahdin tallilla ja todettiin, että tammalla tosiaan on vahatipat. Heidi jäi tallille ja minä lähdin käymään vielä kaupungissa.



klo. 22.00 Meikäläinen on kotona ottamassa 30min torkut ennen kuin lähdin käymään töissä. Heidi huomaa, että tamma on hieman normaalia levottomampi, vaihtaa paikkaa ja vilkuilee ympärilleen.

klo. 24 Olen itse töissä ja Heidi laittaa viestiä, että tamma kuopii ja pyörii karsinassa.

14.4.


klo. 00.35 Lähden töistä toivoen, että kerkeän paikalle ajoissa.

klo. 01.00 Käydään tallissa. Tamma nihkeän hikinen, verisuonet pinnassa ja heiluttaa häntää puolelta toiselle. Maitoa valuu tipoittain.

klo. 01.45 Tamma hakeutuu makuulle ja potkii mahan alle.

klo. 02.08 Menee makuulle.


klo. 02.22 Ensimmäiset ponnistukset, tamma käy kokonaan kyljellään. Lähdettiin tallin satulahuoneeseen seuraamaan tilannetta monitorista. Hipsin karsinalle ja aloitin videoimisen.

klo. 02.27 Etujalat ulkona. Tamma nousee ylös ja kiertää karsinaa. Ajatellaan, että se häiriintyy  läsnäolosta (videointi), joten mennään kaikki takaisin satulahuoneeseen.

klo. 02.34 - 02.42 Käy makuulla muutaman kerran ja ponnistaa. Synnytys ei etene.

klo. 02.51 Tamma käy makuulla ja sikiökalvo repeää. Lähdetään apuun. Grazi pystyssä. Heidi pitää tammaa kiinni ja minä ja tallinomistaja vedetään varsaa. Ei saada varsaa enempää kuin toisiin etujalkojen niveliin asti ulos, soitto eläinlääkärille. Talliin apujoukkoja vetämään varsaa. Tammalla ei enää tarpeeksi polttoja. Pää saadaan ulos, puhdistetaan ilmatiet. Olin kokoajan puhelimessa eläinlääkärin kanssa, mutta voin sanoa että pieni paniikki oli päällä ja pelko varsan kohtalosta.

n. klo 03.00 Varsa saadaan ulos. Tamma kaatuu melkein suorilta jaloilta juuri ennen, kuin varsa kokonaan ulkona. Kaatumisen seurauksena varsa tulee ulos ja napanuora katkeaa. Tamma seinän vieressä huonossa asennossa. Varsa elossa, jes! Varsa siirretään nurkkaan pois tamman jaloista.

klo. 03.06 Puhelu eläinlääkärin kanssa oli pakko katkaista aiemmin, joten soitetaan takaisin hänen pyynnöstään. Grazi makaa huonossa asennossa seinän vieressä, pää koholla, ei pääse ylös omin voimin mutta jaksaa höristä varsalle.

klo. 03.16 Tamma saadaan vihdoin ylös. Säikähtää jälkeisiä, joista osa pakko leikata nopeasti pois (tähän olisi varmasti ollut monia keinoja laittaa jälkeiset sillä tavalla, että ne olisivat saaneet siinä olla kokonaisina, mutta tällä kertaa toimimme näin tilanteen helpottamiseksi). Tamma sekavassa mielentilassa ja väsynyt. Päästetään varsan luokse ja tamma alkaa nuolla varsaa. Varsa nousee alle tunnissa jaloilleen ja hapuilee juomaan. Grazi ei päästä varsaa juomaan, vaan uhkaa potkia ja inahtelee. Siirtyy heti varsaa karkuun, kun varsa tulossa imemään. Yritetään saada varsa juomaan ternimaitoa pitämällä tammaa kiinni ja ohjaamalla varsaa. Ei onnistu, joten lopulta saadaan lypsettyä ternimaitoa pieneen astiaan, josta saadaan varsa juomaan se. Tässä vaiheessa se tuttipullo (jota ei ollut) olisi ollut hyödyllinen, mutta eläinlääkäri sanoi myöhemmin että myös astiasta voi juottaa ja varsan riski vetäistä maitoa henkeen on pienempi astiasta juotettuna. Jo vähän väsähtänyt varsa virkoaa ja nousee jaloilleen. Jätetään tamma ja varsa hetkeksi kahdestaan. Varsa virkeä ja eloisa.

Tamma juuri päässyt ylös ja päästetty haistelemaan varsaa.

Kyllä mamma tietää, että varsaa pitää hoitaa :)



Hakee ensimmäisen kerran ylös.

Päästettiin tamma irti, kun vaikutti hyväksyvän varsan ja oli jo rauhallisempi.


Hakee taas pystyyn.
Mamman mahan alta saa tarpeeksi tukea päästäkseen ensimmäistä kertaa jaloilleen.

Kohta jo ilman tukeakin pystytään seisomaan.

klo. 05.30 Tamma ei ole antanut varsan juoda, joten eläinlääkäri saadaan paikalle rauhoittamaan tamma. Rauhoitettuna antaa juoda. Samalla saadaan oksitosiinia jälkeisten irtoamisen edistämiseksi.



klo. 06.15 - 11.00 Tamma antaa rauhoituksen jälkeen varsan juoda, kun tammaa pidetään kiinni. Käydään "juottamassa" varsaa n. 30 min välein pitämällä tammaa kiinni. Tamma saa oksitosiinia n. puolentoistatunnin välein 1 ml, mutta jälkeiset eivät irtoa. Grazi väsynyt ja molemmat käyvät muutaman kerran makuulla. Varsapiki tulee 06.30.

Hakee vähän väärästä päästä tissiä :P


klo. 11 jälkeen varsa saa jo juoda ilman tamman kiinnipitämistä.







klo. 13 Jälkeiset ei irronneet edelleenkään, joten soitetaan eläinlääkärille.

klo. 14 Eläinlääkäri tulee tallille. Tammalle rauhoittavaa ja kohtuhuuhtelu. Tamma saa kahdesti suuremman annoksen oksitosiinia suoneen tiputettuna ja tulehduskipulääkkeen. Jälkeiset ei irtoa edelleenkään. Eläinlääkäri jättää tulehduskipulääkettä ja oriprimia sekä ohjeistaa oksitosiinin antamisesta.

klo. 15.30 Sovitetaan varsalle riimua (koko pony foal), rapsutellaan vähän, harjataan Grazia ja samalla vähän varsaakin.



klo. 17 Annetaan 1,5 ml oksitosiinia. Vahditaan edelleen tiuhaan tahtiin, että varsa saa juotua, kakkaa ja pissaa. Käytetään pihatossa, jonne molemmat talutetaan. Varsa kulkee edellä ja tamma tuli kiltisti perässä. Varsaa työnnettävä liikkeelle. Pihatossa hepat olivat sen aikaa, että siivosin karsinan ja laittelin heinät.

klo. 20 Mentiin iltatalliin. Oli aikomus antaa Grazille vielä oksitosiinipiikki, mutta jälkeiset irtosivat iltatallin aikana. Jälkeisten irtoamiseen meni siis 16 h, mikä on pitkä aika. Illalla annettiin ensimmäinen annos oriprimia iltaruuan joukkoon. Tamma näivötti, eikä syönyt mitään. Myöhemmin, kun käytiin tallissa, niin tamma oli jo hieman piristynyt ja ruokakin alkoi maittaa.

Yöllä oli tarkoitus käydä vielä katsomassa, että kaikki on kunnossa, mutta väsymys iski ja en edes herännyt kellonsoittoon klo 01.00. Kaikki se adrenaliini mitä yöllä sai piti kyllä hereillä koko päivän, mutta illalla olo oli kuin zombiella. Luojan kiitos varsa on pikkunen taistelija ja hyvissä voimin. Tammakin on jo tajunnut mammana olemisen ja hoitaa varsaa hyvin. Pikkuori on utelias ja rohkea sekä aivan mamman näköinen. Läsi on oikeastaan ihan identtinen ja takajaloissa on samanlaiset "revityt" lyhyet sukat kuin Grazilla. Miten hauska sattuma :)

Kiitos kaikille onnittelijoille ja hengessä eläneille. Tsemppiä tarvittiin ja onneksi nyt pahimman pitäisi olla takana. Jokohan sitä kohta tajuaa itsekin, että olen kahden hevosen omistaja :)