keskiviikko 3. tammikuuta 2018

144. Fasu "2v"

Fasun 2 vuotiskausi alkoi. Fasun viralliset synttärit on 14.4, mutta kyllä minä miellän pojan jo 2 vuotiaaksi näin vuoden alusta. Aika on mennyt niin nopsaan. Vastahan Fasu syntyi, vastahan Grazi astutettiin ja vastahan minä aloin suunnitella Grazin astuttamista! Vuodet vaan juoksee. Oikeastaan ihan kiva, sillä kohta poika on ratsutusiässä ja sen kanssa pääsee harjoittelemaan isojen hevosten juttuja. Sitä ennen on kuitenkin vielä paljon tehtävää ja saavuttamista. 


Tässä on nyt pitkästä aikaa kunnon rakennekuva blogin puolelle. Onhan se eri näköinen kesällä otettuihin kuviin verrattuna, kun on kasvattanut aikamoisen talvikarvan. Mutta korkeutta se on saanut ja vähän massaa. Veikkaan, että säkä on n. 160 cm paikkeilla. Erotan ehkä myös hienoisen heinäpömppämahan tuolta karvan keskeltä. Silti jätkä on hyvin sopusuhtaisen näköinen ja urheiluhevosen näköinen. Takakorkeutta on vähän, mutta ei kuitenkaan mitenkään järkyttävällä tavalla. 




Palataan rakennekuviin sitten, kun Fasu täyttää oikeasti 2 vuotta. 

8 kommenttia:

  1. Komea poika Fasu on! Osaatko arvioida kuinka isoksi se kasvaa?

    Samaa ajan nopeata kulumista täälläkin ihmetellään, tuntuu, että niistä ensimmäisistä suunnitelmista astuttaa tamma ei ole kuin hetki, ja nyt niitä varsoja on jo kaksi maailmassa eikä edes peräkkäisinä vuosina! Toisaalta taas tuntuu, että niistä suunnitelmista on jo valovuosi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emä on 162 ja isä taisi olla 168 ( jos en nyt ihan väärin muista). Joten toivoisin todella, että Fasu jäisi alle 170cm korkeaksi. Mutta kyllä se tuosta varmaan 5-10cm vielä kasvaa, kun on kaksi vuotiaana jo tuon kokoinen.

      Poista
  2. On kyllä komea poika tosiaan, ihan upean näköinen jo näin nuorena!

    VastaaPoista
  3. Ihan uskomatonta miten Fasu on kasvanut ja ihan oikea iso heppa jo! Voi vauvvaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä hurahtanut pienestä pojasta jo mallikelpoiseksi nuorukaiseksi ❤

      Poista