lauantai 4. kesäkuuta 2016

90. Voihan napa vol 3


Tiistaina eläinlääkäri kävi ottamassa varsalta verta. Edellisenä yönä tallissa oli ollut vedenpaisumus, joten lattia oli aamulla hieman märkä ja Grazi ei ollut suostunut tulemaan ulos karsinastaan. Hölmö tamma. Kun tulin tallille 10 maissa, niin lattia oli jo sen verran kuivunut että sain Grazin houkuteltua ulos karsinasta. Otin sen käytävälle siksi aikaa, että siivoilen karsinan ja mätän märät aluset ovelta pois. Jostain syystä Grazi oli todella levoton ja kiskaisi itsensä kahdesti irti käytävällä. Grazillahan on vetopaniikkimaisia oireita, joten jätän käytävälle laittaessani riimun leukahihnan auki, jotta tarvittaessa vetopaniikin tullessa tamma saa itsensä vähällä taistelulla irti eikä riko itseään tai tallia. No, ensimmäisellä kerralla kuulin karsinasta kuinka alkoi riuhtominen ja sen jälkeen tamma oli jo pällistelemässä karsinanovella, että päästähän hänet mökkiin. Vein hevosen takaisin käytävälle, sillä Grazi ei ole tehnyt vastaavaa nyt varmaan viimeiseen vuoteen ja se on muutenkin seisonut kiltisti käytävällä kahdelta puolelta kiinni.  Muutenkin hevonen näytti melko rauhalliselle. Sama tapahtui vielä kerran ja sen jälkeen odotin tamman kanssa käytävällä eläinlääkärin saapumista, enkä jättänyt tammaa enää yksin. Ihmeellistä käytöstä tammalta, se jostain syystä pyrki vain takaisin karsinaan koko ajan, liekkö sitten harmitti hieman kostea tallin lattia. Tämän päivän jälkeen tamma on kuitenkin ollut käytävällä kiinni , eikä ole riuhtonut ollenkaan.

Fasu puolestaan käyttäytyi hyvin. Napaa saa tutkia jo helpommin, kuin silloin klinikalla käydessä. Ehkä se ei ole enää niin kipeä. Navan sisällä oleva juoste on kuitenkin edelleen paksu, joten sitä tulee seurata. Ensimmäinen putkilo verta saatiin helposti, mutta toisen kanssa alkoi Fasulta hieman hermo pettää, mutta sain sen pidettyä aloillaan sen aikaa, että saatiin toinen putkilo täyteen. Paketti laitettiin Movetille menemään ja laitoin lähetteeseen sähköpostini, jotta saisin tulokset heti seuraavana päivänä.

Keskiviikkona odottelin tuloksia, mutta niitä ei kuulunut. Ei myöskään torstaina. Perjantaina soitin eläinlääkärille ja hän ihmetteli, miksi tulokset eivät ole tulleet minulle. Eläinlääkäri sitten laittoi tulokset sähköpostiini. Veriarvot olivat ihan ok, ei mitään ihmeellistä huomautettavaa. Hemoglobiini edelleen hieman matala, mutta varsoilla tämä ilmeisesti normaalia.

--------------------------------------
Tutkimus: Fibrinogeeni (B/P)
Tulos: 2.2 (Viitearvon sisällä)
Yksikkö: g/l
Viitearvot: 1.00-4.00
--------------------------------------
--------------------------------------
Tutkimus: SAA (seerumin amyloidi A, kissa, hevonen, nauta) (S/P/B)
Tulos: 1.7
Yksikkö: mg/l
Viitearvot: 0.00-10.00
--------------------------------------
--------------------------------------
Tutkimus: Leuk (valkosolut)
Tulos: 10.4 (Hieman koholla)
Yksikkö: e9/l
Viitearvot: 5.20-10.10
--------------------------------------
--------------------------------------
Tutkimus: Eryt (punasolut)
Tulos: 9.5
Yksikkö: e12/l
Viitearvot: 8.00-11.00
--------------------------------------
--------------------------------------
Tutkimus: Hkr (hematokriitti)
Tulos: 32.9
Yksikkö: %
Viitearvot: 35.00-48.00
--------------------------------------
--------------------------------------
Tutkimus: Hb (hemoglobiini)
Tulos: 111 (Hieman matala)
Yksikkö: g/l
Viitearvot: 130.00-170.00
--------------------------------------
--------------------------------------
Tutkimus: MCV (punasolujen keskitilavuus)
Tulos: 34.6 (Hieman matala)
Yksikkö: fl
Viitearvot: 43.00-55.00
--------------------------------------
--------------------------------------
Tutkimus: MCH (hemoglobiinin määrä/punasolu)
Tulos: 11.7 (Hieman matala)
Yksikkö: pg
Viitearvot: 15.00-20.00
--------------------------------------
--------------------------------------
Tutkimus: MCHC (hemoglobiinin määrä/litra punasoluja)
Tulos: 361
Yksikkö: g/l
Viitearvot: 340.00-370.00
--------------------------------------
--------------------------------------
Tutkimus: Tromb (verihiutaleiden määrä)
Tulos: 148
Yksikkö: e9/l
Viitearvot: 94.00-232.00
--------------------------------------

Joten nyt vaan seuraillaan ja katsotaan lähtisikö juoste ohenemaan ajan kanssa. Jos varsan kunto menee huonompaan suuntaan, niin täytyy heti olla yhteydessä eläinlääkäriin.

Nyt Grazi ja Fasu saavat lomailla loppukesän kahdestaan, sillä varsakaveri muutti toiseen kaupunkiin. Harmi, kun varsat olivat juuri alkaneet tutustua paremmin ja leikkivätkin keskenään. No tämähän tarkoittaa vaan sitä, että mamma saa entistä enemmän höykytystä kun ei ole toista varsakaveria jota Fasu voisi höykyttää :)

Sunnuntaina ajattelin käydä pitkästä aikaa Grazin kanssa maastossa ja ensi viikolla voitaisiin pyöriä muutama kerta kentällä. Katsotaan, jos loppukuusta tai ensi kuun alusta laitettaisiin kengät (ainakin etusiin) Grazille niin päästään ratsastamaan paremmin. Nyt pitää etsiä nurmipintaa, kun tamma vähän arkoo vielä kavionpohjia.






2 kommenttia:

  1. Tosi paljon on tänä kesänä varsoilla ollut napaongelmia! Just ton juosteen kanssa, muutama on pitänyt leikata ja yks on jopa tainnut kuolla... :( Toivottavasti Fasu tulee kuntoon ja ei tarviis lähtee leikkaamaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan todellakin, leikkaus on kallis ja siinä on omat vaaransa...

      Poista