torstai 17. syyskuuta 2015

43. 120vrk rakennekuva

Neljä kuukautta tulikin täyteen jo puolitoista viikkoa sitten, mutta olen ollut niin kiireinen syyskuun alusta asti, että en ole kerennyt paljon koneen edessä istuskella. Kouluhommia on ollut paljon ja alkanut opetusharjoittelu vie todella paljon aikaa ja energiaa.
 
Otin Grazista rakennekuvan 120vrk kohdalla eli neljän kuukauden tiineyden jälkeen. Tulimme juuri maastosta ja annoin tamman olla lanka-aidassa vähän aikaa syömässä vihreää, ennen kuin laitoin sen omaan tarhaansa. Eipä tuossa tammassa vielä suurta muutosta näy. On se kesän jälkeen kokonaisuudessaan pyöreämmässä ja paremmassa kunnossa. Nyt pitää tarkkailla sitä ja reagoida heti, jos se näyttää siltä että se lähtee laihtumaan. Tällä hetkellä tammalla on melkein koko ajan heinää nenän edessä ja sen ruokahalu on kasvanut huomattavasti. Nimittäin ennen yhdestä yöverkosta heinää jäi osa syömättä ja nyt sillä on vielä ekstra verkko kaverin kanssa jaettavaksi ja tamma syö siitä ensin ja siirtyy sitten syömään omastaan. Ja oikeastaan aamuisin on kaikki syöty, muutamia poikkeus öitä lukuun ottamatta.


Syyskuun alussa on muutamina aamuina ihan hirmuinen sumu! Heitin aamulla T:n töihin ja menin siitä suoraan tallille, joten pääsin ratsastamaan tähän hurjaan sumuun. Ilmeisesti se esti lentoliikennettäkin laskeutumasta ja nousemasta Joensuun lentokentältä. Pitihän sitä napsia muutamia kuvia.


Joella ei todellakaan nähnyt toiselle puolelle jokea!



Päivityksiä on tulossa mm. westerntunneilta, joille kävin viime viikolla. Olen myös käynyt hyppäilemässä rautiaalla pikkuruunalla. Pääsin vihdoinkin ihan tunnillekin ja oli ihan huippukivaa ja heppa pelitti tosi hyvin. Ensi viikolla tunnille sitten uudestaan. Tallille en ole saanut kuvaajaa mukaan, joten kuvat ovat näitä "korvakuvia" hevosen selästä. Onneksi puhelimessa on hyvä kamera :) Harmittaa vaan, kun nyt on ollut tosi hyviä treenejä, joista olisin halunnut ehdottomasti kuvia.
 
Eilen meillä oli vähän ähkynpoikasta tammalla ja olin ähkyvahdissa. Onneksi ei ollut mitään vakavaa ja tänä aamuna tamma oli pirteän ja hyvävointisen näköinen. Selvittiin siis säikähdyksellä. Illalla ajattelin vielä käyttää tammaa vähän kävelemässä.

Loppuun vielä kynnet<3

Ihanat Essie-lakat Midnight Cami ja Lovie Dovie
sekä OPI-lakka Put a coat on!
Essie-lakat Midnight Cami, Penny Talk ja Lovie Dovie sekä OPI-lakka Put a coat on!
Ihana FUN Lacquer-lakka Royal Chapel ja Goshin Nero.
Glitterin kanssa hyvin sottaista kokeilua :D
 

2 kommenttia: