sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

79. Ulkoilua ja varsan ensimmäiset pomput

Tänään oli vauhtia varsassa, kun pääsivät ulos kentälle. Ennen kentälle menemistä hepat olivat olleet jo n. tunnin ajan pihatossa, joten varsa on jo osan energioistaan rallitellut pihaton puolella. 




Grazi kävi ravaamassa kierroksen ja äkkäsi sitten aidan vierellä notkuvat ruunat. Tamma parkkeerasi kentän nurkkaan aidan viereen ja oli aika selvää, että tammalle oli tullut varsakiima. Perjantaina homma oli vielä tämännäköistä ja kiimasta ei ollut tietoakaan.

22.4. perjantaina

22.4. perjantaina
Mutta tänään touhu oli enemmänkin tämän näköistä ja varsakin esitteli flehmen-ilmettä.



Varsa teki myös tuttavuutta tarhassa olevien ruunien kanssa. Ennen Grazi ei ole päästänyt sitä muiden hevosten lähelle, mutta nyt tammaa ei tuntunut varsan touhut kiinnostavan kun komiat ruunapojat olivat lähellä.



Kun tamma ei meinannut millään lähteä aidalta notkumasta, niin otin sen naruun ja lähdin taluttelemaan ympäri kenttää. Varsa alkoikin sitten rallittelemaan hurjaa vauhtia ja törmäili vähän väliä meihin ihmisiin ja omaan mammaan, kun ei jarrut oikein pelittäneet. Ja kävihän se myös tekemässä tuttavuutta kentällä oleviin esteisiin. On se vaan niin ihana <3

Video, jonka Henna (@nnnicaa) julkaisi

3 kommenttia:

  1. Awww! Varsat on niin syötävän söpöjä! Ihana pikku loimikin toisella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se on ilmeisesti vasikkaloimi. Kangas taitaa olla samaa mitä sukelluspuvuissa käytetään, eli lämmintä ja pitää vettä :)

      Poista
    2. Eipä ole tullut edes mieleen tsekata vasikkaloimia! Hyvä idea! Ihan paineessa etsinyt pikkuloimia ja koirien takkeja varastoon varsoille, joita toivottavasti vielä joskus saadaan :)

      Poista