perjantai 15. tammikuuta 2016

56. 8 kk tiineyttä takana, 3 kk edessä!

244 vrk

Pakkasten takia kuvien ottaminen vähän viivästyi, sillä 8 kk eli 240 vrk tiineyttä tuli täyteen jo keskiviikkona 6.01., mutta nämä kuvat otettiin vasta sunnuntaina 10.01. Tällä viikolla olikin sitten niin hirveä kiire, että en oikeasti kerennyt avata edes konetta muuhun kuin tuntien suunnittelemiseen. Nyt kuitenkin tiineyslaskuri näyttää, että vuorokausia olisi jäljellä enää 84, eli vajaa 3 kk. 

Sivusta otetuissa rakennekuvissa en näe nyt kuukauden sisään hirveästi eroa. Muutenkin yllä olevassa kuvassa tamman maha ei näytä niin isolta, vaikka kyllä se on kasvanut huomattavasti. Mielestäni tamman maha on kasvanut nyt lähinnä sivusuunnassa, sillä edestä ja takaa katsottaessa maha on selvästi jo iso! Jokaisella tallikerralla pitää jäädä hetkeksi katselemaan ja tarkkailemaan näkyykö mahan läpi liikkeitä. Mielestäni siellä aina vähän tapahtuu liikettä, vaikkakin en vieläkään ole varma ovatko ne potkuja tai varsan liikkeitä vai normaalia mahan liikettä esim. hengittäessä.

Tamma on ollut todella lempeä ja rauhallinen lähiaikoina. Se ei kyllä turhia stressaa, vaikka ollaankin käyty maastossa pimeälläkin. Eilen kävin tallilla melko myöhään ja yritin siis katsella onko varsa virkeämmällä tuulella, mutta ainakaan tällä kertaa näin ei ollut. Sen olen huomannut Grazin käytöksestä nyt, että se ei oikein mielellään haluaisi mennä alamäkiä. Niinpä yritämme tässä nyt loppuajasta vältellä jyrkempiä mäkiä, sillä en halua tehdä tamman oloa epämukavaksi. Tallin maastoissa on vaan hankala päästä minnekään kauemmas, jos ei mene joko mäkeä ylös tai alas, joten täytyy vain yrittää etsiä loivempia mäkiä.

Tällä sivulla kerrotaan, että 240 vrk kohdalla sikiö olisi jo pienen karitsan kokoinen ja sillä olisi jo tuntokarvoja pään alueella. Maaningan oriaseman mukaan sikiö painaa jo 10-15kg ja sikiölle on kehittynyt jo harja- ja häntäjouhia. Mielestäni maha-asukasta voi tässä vaiheessa alkaa kutsua jo varsaksi. Nyt alkaakin oikeastaan tiineyden viimeiset 3 kk, joiden aikana kasvu on huimaa ja varsominen lähestyy huimaa vauhtia. Ainakin joulukuu ja tammikuun alku on mennyt niin nopeasti, että toivottavasti myös loppuaika sujuu kuin siivillä. Minulla on ainakin kaikkea mukavaa tekemistä suunniteltuna vielä ennen maaliskuuta.

Tässä kuussa yritän metsästää varsan liikkeitä videolle, katsotaan satunko ikinä oikeaan aikaan tallille, saadakseni varsan liikkeitä videolle. Tamman liikutuksen osalta ratsastusta pitää varmasti vähentää ja talutuslenkkien määrä tulee lisääntymään. Hurjaa kunnonkohotusta luvassa siis omistajalle, kun lähden tarpomaan tuonne lumihankeen.
Maha on kasvanut leveyssuunnassa enemmän.


Söpistamma<3


10 kommenttia:

  1. Kyllä se pyöristyminen sivuprofiilissakin näkyy :) Kevääseen ei ole enää pitkä aika!

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia!

    teamkarvapallot.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. Teilläpäs on tiineys jo pitkällä! Meidän tammalla tuli tänään täyteen vasta 175vrk, mutta siitä huolimatta maha alkaa olla jo aika iso ja ensimmäisiä potkujakin olemme pääseet näkemään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oltiin ajoissa liikkeellä astutuksen kanssa ja kaikki meni silloin niin hyvin :)

      Poista
  4. Voi miten nopeasti aika meneekään! Vastahan tämäkin tiineys oli laitettu alulle :D Grazi on kyllä nätti tamma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä! On se hirmuisen kaunis :) Toivottavasti periyttää jälkeläisellekin kauneutta, eikä pidä kaikkea itsellään :D

      Poista
  5. 10-15 kg ei kyllä vastaa pientä karitsaa mielestäni, kun itse ajattelen vasta syntynyttä karitsaa, joka ei paina välttämättä kiloakaan :D. Meillä on 30 päivää vähemmän päiviä mittarissa ponilla, kun teillä. Mutta äkkiä tämä aika on kulunut, kun taakse päin katsoo. Jännää! !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun ajattelee niin eihän tuo kilomääränkyllä oikeasti vastaa ollenkaan karitsan kokoa :D Lähempänä olisi varmasti pieni lammas tuolla kilomäärällä, mutta sivulla sanottiin small lamb, mikä on pieni karitsa :) Noh, pikkuvikoja :)

      Tosissaan kohta on jännät paikat ja paljon yövalvomista edessä! Tsemppiä teillekin, että lopputiineys menee hyvin

      Poista