torstai 10. joulukuuta 2015

52. Mitä tamma syö?

Ajattelin nyt laittaa ylös Grazin ruokintaa tiineyden alku- ja keskivaiheilta. Nyt kun ollaan siirtymässä jo tiineyden viimeiselle kolmannekselle, niin ruokinta tulee muuttumaan ja siitä kerron myöhemmin enemmän.

Toukokuussa ruokinta oli jotakuinkin normaali. Tamma ei tehnyt rankasti töitä, joten väkirehuannos oli suhteellisen pieni. Heinää Grazi ei saanut vapaasti, mutta oikeastaan tamma oli niin nirso, että pienisilmäisestä täydestä heinäverkosta riitti syömistä koko yöksi ja aamullakin saattoi olla heinää jäljellä. Väkirehuja tamma sai kaksi kertaa päivässä. Aamulla muistaakseni pelkkää kauraa ½ litraa ja biotiinia. Iltaruoka koostui kaurasta (½ litraa), biotiinista, kivennäisestä, BE-vitamiinista ja greenlinesta (kuivana 3 dl). Turvotettuna tässä oli jo monta litraa tavaraa. Joskus ruuan syöminen oli nihkeää ja iltaruuastakin oli saattanut jäädä jotain kuppiin.

Kun oli aika siirtyä kesälaitumelle, niin väkirehuruokinta pysyi samana. BE-vitamiinin jätin pois, sillä annoin sitä toukokuussa kuuriluontoisesti. Sisälle tamma sai edelleen täyden verkon heinää ja ulkona oli tarjolla kesän mittaan niin vihreää kuin kuivaheinääkin.

Syyskuussa Grazi palasi takaisin kaupungin tallille. Heinää Grazi saa sisälle minimissään 9 kiloa (ilta + yöheinät) ja sen lisäksi vielä aamu + päiväheinät ulos. Aamu- ja päiväheiniä ei mitata, joten en osaa ollenkaan sanoa montako kiloa tamma saa heinää ulos. Alkuun väkirehuruokinta taisi pysyä normaalina, mutta pikkuhiljaa rupesimme lisäämään greenlinea myös aamuruokaan. Väkirehut ovatkin näyttäneet tähän asti seuraavilta:

Aamu:
½ l kauraa
3 dl greenlinea
biotiini

Ilta:
½ l kauraa
3 dl greenlinea
biotiini
kivennäinen


Joulukuussa suunnittelimme lisäävämme Grazin väkirehuruokintaan jonkin tammarehun. Ostin TalliPro Breederiä, jonka syöttösuositus on 400-800g päivässä. Alkuun lähdemme lisäämään Breederiä hitaasti muiden väkirehujen joukkoon, jotta näemme maistuuko se ja ettei maha mene sekaisin uudesta rehusta. Katsotaan sitten millaiseen kaavaan ruokinta, esimerkiksi kuukauden päästä, on muotoutunut. Heinää Grazi saa varmasti saman verran tai tarvittaessa annosta on mahdollisuus nostaa. Maalla sijaitsevalla tallilla saattaa olla mahdollisuus jopa vapaaseen heinään.

Eli tähän asti ruokintamuutoksia ei ole tehty kovinkaan paljoa. Korsirehuannos on noussut, sillä Grazi on itsekin osoittanut, että nyt ruoka maistuu. Ennen verkkoon jääneet heinät ovat kertoneet, että annos on ollut kenties liian suuri tai tamma on nirsoillut. Väkirehuannos ei ole vielä tähän mennessä kokenut mitään suuria muutoksia ja lisärehun tarve onkin todettu olevan tiineyden loppuvaiheen asia, sillä sikiön kasvu on nopeimmillaan tiineyden loppuvaiheessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti